Kiuas

Kirjoittaja Lauri
Lukuaika 3 min
24.04.2022

Isä istuu vieressäni lauteella ja miettii varmaan, heittäisikö itse löylyä vai heittäisinkö minä. Ei hän tosin mieti pitkään. Hän on toiminnan mies ja tarttuu kauhaan. Vesi lentää komeassa kaaressa, mutta kiukaalta kuuluu vain lits.

– Kylmä on, isä sanoo ja alkaa saman tien könytä alas lauteelta.

Kieltämättä sauna on vähän viileä. En ensin millään meinannut saada puita syttymään, ja sitten kun sain, ne loppuivat kesken. Tilanne on kuitenkin mikä on, ja sen mukaan eletään. Nostan varpaani ylälauteelle, mutta isä on jo ovella. Ovi narahtaa pahalla äänellä, kun hän lähtee.

Olisin vähän odottanut isältä kunnioitusta, koska minä kuitenkin yritin. Olin työntänyt kiukaaseen kaikki vanhat sanomalehdet ja muun palavan materiaalin mitä irti sain. En mahtanut kuitenkaan mitään sille, että halkoliiteristä löytyi vain muutama lahonnut halko ja vähän purua ja puulastuja. Isä on jo liian vanha tekemään halkoja, hänellä ei enää selkä taivu sellaiseen. Ymmärrän sen hyvin, ja siksi olinkin viime kesänä auttamassa puuhommissa. Valitettavasti kesä oli vain hyvin kiireinen enkä ehtinyt olemaan kotona kuin pari päivää. Muuten olin matkoilla. Vietin kesäkuun Liettuassa Rainbow Gathering -hippitapahtumassa, kävin sen jälkeen Valamossa retriitillä ja muutenkin tuli kierreltyä ympäriinsä vähän fiiliksen mukaan. Lisäksi vietin paljon aikaa ihan vain olemalla oman pääni sisällä. Yritin järjestellä ajatuksiani niihin, jotka olivat enemmän tärkeitä ja niihin, jotka vähemmän, ja vähemmän tärkeisiin asioihin kuului isän kirves, joka oli kuulemma kevään aikana kadonnut ja jota en silloin kotona käydessäni löytänyt mistään, vaikka etsin tunnin. Ei sitä ole löytynyt vieläkään. Halot jäivät hakkaamatta. Uutta kirvestä en kuitenkaan halunnut enkä voinut ostaa, koska jos olisin ostanut, vanha olisi taatusti löytynyt heti sen jälkeen, koska niin käy aina. Se olisi harmittanut sekä minua että isää. Sitä paitsi kirveet ovat ylipäätään älyttömän aggressiivisia välineitä ja minusta koko maailma olisi paljon parempi paikka ilman niitä.

Unohdin siis koko kirvesasian, mutta jotenkin minun piti isää silti auttaa. Elokuun loppupuolella tulin taas käymään kotona ja ostin isälle sähkökiukaan. Rautakaupassa sanottiin, että kiuas on helppo asentaa, mutta en minä sitten tajunnutkaan siitä yhtään mitään. Paketissa oli hirveät määrät nippeleitä ja nappeleita, ja olisi pitänyt porata ja tehdä kytkentöjä. On uskomatonta, että vielä 2020-luvulla voidaan valmistaa niin epäintuitiivisia kiukaita. Luulin, että töpseli seinään vain, mutta ei. Soitin yhdelle paikalliselle remonttireiskalle, että tule auttamaan, ja hän tuli ja sanoi, että ei tuonne meidän ulkosaunaan mitään asenneta, koska ei sinne ole vedetty edes sähköjä, ja muutenkin koko rakennus on niin heikossa hapessa, että sitä voisi käyttää sellaisenaan juhannuskokkona, jos nyt kostuneita seinähirsiä saa edes syttymään. Ajattelin, että olkoon. Tuskin isä edes halusi sähkökiuasta, koska hän on varmastikin niitä vanhan liiton jääriä, että ”puukiuas sen olla pitää”. Minulle kiuastyypillä ei ole mitään väliä. Kaikki ovat omalla tavallaan haitallisia ympäristölle, enkä loppujen lopuksi ole edes kovin kiinnostunut saunomisesta. Tätä en tosin ole isälle koskaan sanonut.

Pitää kuitenkin myöntää, että kylmässäkin saunassa on omanlaistaan tunnelmaa. Iltapäivän oranssi valo hiipii sisään pikkuikkunasta, ja siinä valossa pöly tanssii. Heitän löylyä, ja taas kuuluu lits. Painun kyyryyn ja kuvittelen, että lämpöä on sata astetta. Jos kuvittelee tarpeeksi kovasti, että on kuuma, saattaa oikeasti tulla kuuma, koska ihmismieli toimii niin. Toki se riippuu myös kuvittelijasta.

Lauri

Kirjoittajan muita novelleja

Pertin keksintö

Älyihmiset

SUODATA SUODATA