”Mistä sinä tulet, menninkäinen?”
”Maasta, jossa asuvat taruolennot, korkeilta vuorilta, joita tuskin kukaan pystyy yhden elämän aikana saavuttamaan.”
”Minä haluaisin päästä sinne. Voitko neuvoa minulle tien?”
”Mitä olet valmis maksamaan minulle, jos autan sinut pääsemään vuoritielle?”
”Mitä pyydät korvaukseksi? Mitä muut ennen minua eläneet ovat sinulle maksaneet?”
”Tie vuorille on kallisarvoinen. Vaadin sinulta sen, mitä pidät elämässäsi toiseksi tärkeimpänä asiana.”
He ovat hetken hiljaa, ja menninkäinen katselee vuorenhuipulle pysähtyneitä pilviä. Ne muodostavat kuvion, joka näyttää vaunuilta, hevoselta ja ratsastajalta. Vuorenrinteeseen on rakennettu temppeli, jonka räystäät ovat keltaiset, muulta osin temppeli on lohikäärmeenvihreä. Menninkäinen katsoo kysyvästi häntä, joka oli tullut häntä vastaan ja tahtoi saavuttaa vuorenhuiput. Toisen silmät loistavat. Näyttää siltä, kuin hän tietäisi vastauksen.
”Minulla on yksi kaunis vaatekappale. En ole itse maksanut siitä mitään, vaan löytänyt sen. Käytän sitä vain harvoin, erityistilanteissa, ja se päällä tunnen itseni prinssiksi, joka on lähdössä herättämään prinsessaa tuhatvuotisesta unesta. Se vaate on toiseksi tärkein asia elämässäni, ja sen voisin sinulle antaa maksuksi, jos neuvot minulle tien vuorelle.”
”Hyvä on”, menninkäinen sanoo. ”Anna minulle se vaate.”
Toinen ottaa laukustaan esille kultaisilla langoilla kirjaillun paidan ja antaa sen menninkäiselle. Tämä ottaa vaatteen vastaan ja tarkastelee sitä hetken. Sitten hän kääntyy neuvonkysyjän puoleen.
”Sinun nimesi on tästä hetkestä lähtien Toinen kulkija. Se tarkoittaa, että pääset vuorenhuipulle, kun seuraat Ensimmäistä kulkijaa.”
Toinen kulkija, jo nimensä omaksunut, menee ymmälleen.
”Mistä minä löydän Ensimmäisen kulkijan?”
Menninkäinen vastaa:
”Katsot vain kulkiessasi koko ajan eteesi. Näet silloin hänet selkäpuolelta. Kulje hänen jalanjäljissään minne ikinä hän meneekin, niin et voi eksyä.”
Sitten menninkäinen taluttaa Toisen kulkijan vuoripolun alkuun, ja tämä lähtee kulkemaan.
SUODATA
