Tunsin kerran tytön, joka pelkäsi. Hän pelkäsi kaikkea ympärillään, kaikkea sisällään. Kun hän sitten oppi tuntemaan Vaaleanpunaisen enkelin, hänen pelkonsa katosi. Enkeli tuli hänen luokseen joka ilta, istui hänen sänkynsä laidalla ja antoi hänelle rohkeutta rauhoittavien eliksiirien ja sanojen muodossa. Sitten katon läpi laskeutui riippukeinu, jossa istui Alati Viisas. Hän tuli opettamaan tytölle taitoja, joita tarvittaisiin kauneuden ja hyvyyden valtaamalla tiellä. Ensimmäinen taito oli oppia puhumaan ilman sanoja. Se oli vaikea sekä opettaa että oppia, ja Viisas käytti lukuisia yön tunteja kertoakseen tytölle ikiaikaisesta tiedosta, joka kärsivälliselle toisi taidon vaieta ennemmin tai myöhemmin. Kun tyttö oli oppinut hiljaisuuden salaisuudet, hän tiesi jo paljon. Seuraavaksi oli edessä toisen, yhtä tärkeän taidon opettelu, ja tuota taitoa kutsuttiin hulluuden taiteeksi. Sen omaksuminen vaati mitä suurimmassa määrin kykyä heittäytyä, mitä tyttö oli jo hieman oppinutkin lukiessaan kaunokirjallisuutta, jota olivat saaneet aikaan eri puolilla maailmaa eläneet ja elävät mestarit. Kolmanneksi oli taito tehdä elämästä runoutta. Sen tyttö oppi nopeammin kuin hänen opettajansa olisi osannut aavistaakaan. Nimittäin koko siihenastisen elämänsä tyttö oli ympäröinyt itsensä kauniilla asioilla, sekä esineillä että lauseilla ja sanoilla, niin puhutuilla kuin kirjoitetuillakin. Neljäs taito oli vaikein. Se piti sisällään kielten opiskelua, sillä toisinaan oli hyvä puhua vaikenemisen sijaan. Tyttö oppi puhumaan ja käyttelemään kieliä erilaisissa tilanteissa ja erilaisten ihmisten seurassa. Viides taito oli taito kyetä hylkäämään epätoivo, joka jokaisen elämässä toisinaan sai jalansijaa. Sitä pystyi vastustamaan hymyilemällä, etsimällä elämästä kiitollisuutta herättäviä asioita, tunteita ja kokemuksia, hakeutumalla ystävällisten ja rauhaa rakastavien ihmisten seuraan, katselemalla tarkkaavaisin silmin elämän ihmeellisiä ilmiöitä ja antamalla niiden lumota. Mihinkään ei saanut takertua, vaikka tietenkin oli asioita, joista oli syytä pitää tiukasti kiinni kaikissa elämänvaiheissa. Näitä olivat lähimmäisenrakkaus, ja, yhtä tärkeänä, itsensä kunniottaminen ja tunteminen syvällisellä tavalla. Joskus pää oli pidettävä pilvissä vaikka jalat olivatkin maassa, jotta oikea aate säilyisi puhtaana ja kirkkaana kuin metsän keskellä soliseva lähde tai raikas vuoripuro.
Mitä tyttö tekee taidoillaan? Hän astuu unten ja satujen laivaan, jossa on miehistönä keijukaisia ja näkymättömiä henkiä ja joka vie hänet vieraille maille. Matkalla sinne hän tutustuu kaikkiin puoliin itsessään. Hänessä asuu voima, joka irti päästessään saattaisi saada aikaan arvaamattomia vaikutuksia. Tuo voima vie häntä eteenpäin hänen sisäisellä matkallaan. Laiva joutuu välillä voimakkaiden merituulten heiteltäväksi, mutta laivassa olijat selviävät tilanteesta tytön taikarunojen ansiosta. Silloin he alkavat kunnioittaa tyttöä uudella tavalla. Hän ei ole enää vain yksi matkustajista, hän on nyt yksi merenkävijöistä. Ja nyt hänellä on uusi, vaarallinen tehtävä: hänen on otettava selville, mistä unet tulevat. Kuka niitä lähettää joka yö ja saa ihmisten mielet askartelemaan niiden parissa? Voisiko unien lähettäjään saada kontaktin? Jos näin on, millaisiksi unet silloin muuttuisivat vai muuttuisivatko ne lainkaan? Onko unien herra armoton vai suopea nukkujia kohtaan?
Vaarallinen matkasta toden totta on tulossa, sillä kukaan ei tiedä unien alullepanijan todellisesta luonteesta mitään. Lapset haluaisivat hänen olevan konkreettinen olento, jonka voisi nähdä, tuntea, koskettaa, haistaa ja kuulla. Aikuiset epäilevät. Heidän näkemyksensä asiasta saavat hyvin erilaisia värejä: jotkut ajattelevat, että unet lähettää suuri ja valtava, ihmisen mielelle käsittämätön henki; toisten mielestä on olemassa näkymätön todellisuus, jossa unien luoja asuu ja joka muistuttaa ihmisten maailmaa, sillä miten muuten ihmiset näkisivät omaan todellisuuteensa sijoittuvia, todentuntuisia unia? Päätellään siis, että unien lähettäjän täytyy tuntea maailma, jossa ihmiset elävät. Mutta sen lisäksi hänen pitää olla myös perillä ihmismielen toiminnasta, kaikista hienovaraisista mekanismeista, jotka synnyttävät ajatukset ja pitävät yllä alitajunnan ilmiöitä. Niin, päätellään edelleen, unien herra on varmasti paljon ihmisen kaltainen, joskin ihmistä korkeampi kaikissa merkityksissä, eräänlainen täydellinen versio ihmisestä, kaikkia ja kaikkea viisaampi ja tietäväisempi. Omaksuessaan vaikka vain pienen heijastuksen tämän täydellisen hengen tai olion viisaudesta ihminen oppii menemään elämän mukana, uimaan sen virrassa yrittämättä muuttaa sen suuntaa mielensä mukaiseksi, jolloin voidaan puhua intuition ohjaamasta elämästä.
Tyttö tietää nyt jo paljon. Mutta kysymykset eivät silti ota loppuakseen. Entä sitten kun kaikki päättyy, kun maailma muuttuu eikä ihminen kykene ennustamaan muutoksen suuntaa eikä ajankohtaa? Voiko tuohon kaikkeen varautua mitenkään? Tai ehkä muutos onkin koko ajan käynnissä jo nyt eikä ihminen vain huomaa sitä, siinä määrin hitaasti ja huomaamattomasti se tapahtuu. Muutos kohti parempaa maailmaa, sekä sisäistä että ulkoista. Avainasemassa, sen tyttö jo ymmärtää, on sisäisen todellisuuden kaunistuminen. Silloin kaikkialla vallitsee rauha, sopusointu, puhtaus, mielikuvitus kaikissa sen positiivisissa ilmenemismuodoissa. Silloin ollaan jo astumassa siihen aikaan, jota ihminen pohjimmiltaan toivoo ja sydämessään odottaa. Odottaa enemmän kuin mitään muuta. Ja hän uskoo, että hänen kaipauksensa on saava vastauksen.
SUODATA
