Oli mies, joka ei pelännyt mitään. Hän halusi koetella henkensä ja ruumiinsa voimia, ylittää rajansa ja saavuttaa voiton. Eräänä aamuna herätessään hän kuulee askelten äänen. Aluksi se on jotain kaukaista, kuin kumua menneiltä vuosisadoilta. Joku kävelee hänen elämäänsä, koskettaa sitä läsnäolollaan, tuoksullaan, kevyellä hipaisulla, jonka hän tuntee järisyttävänä liekkinä koko kehossaan. Ja tuosta aamusta lähtien mikään ei ole hänelle kuin ennen. Tuon kosketuksen myötä hänen päiviinsä astuu mukaan levottomuus, joka saa hänet lähtemään ilman tarkempia suunnitelmia kauas ja uskomaan, että jonain päivänä hän kuulisi nuo askeleet uudelleen, tunnistaisi ne eikä sen tapahtuessa heittäisi tilaisuuttaan menemään. Tuo kokemus ohjaa hänen elämäänsä, ja hän on päättänyt olla uskomatta sitä uneksi, vaikka niin varmasti useimmat järkevät ihmiset olisivat hänelle väittäneet, jos hän olisi siitä kertonut.
Tulee ilta, jona hän astuu paikalliseen katedraaliin ja löytää sieltä siniset korkokantakengät. Silloin hän on varma, että ne kuuluisivat hänen unelmiensa naiselle. Hän ottaa ne kylmää hohkaavalta lattialta mukaansa ja lähtee kävelemään kotiaan kohti. Katsoessaan myöhemmin ulos huoneensa ikkunasta hän kohtaa hämärän. Hän on päättänyt kulkea pää pystyssä kohti yötä, joka levittäytyy kaikkialla hänen ympärillään. Hän on päättänyt löytää etsimänsä: naisen, jolla siniset korkokengät kuuluvat. Hän alkaa laatia suunnitelmaa. Ensin olisi kierrettävä kaupungin kaikki hämyiset, erotiikkaa henkivät yökerhot ja uskaliaimmat kabareet. Nimittäin hän ymmärsi hyvin, että kirkossa hänen mahdollisuutensa tavata nainen olisi äärimmäisen pieni. Tai kukapa tietää? Nainen oli häilyväinen, arvoituksellinen, täynnä elämän, kuoleman ja rakkauden mysteerejä. Ehkä hän saattaisikin poiketa samaan katedraaliin kuin häntä etsivä, kuolemattomuutta janoava mies. Siinä he olisivat samankaltaisia: toinen etsi ikuisen elämän salaisuutta, tuota suunnatonta aarretta, kirjoista ja musiikista, toinen häntä katsovien ihmisten silmistä. Silmistä, jotka eivät kuitenkaan aina kertoneet totuutta, vaan hämäsivät, paljastaen vain osan siitä, minkä oikein hyvin tiesivät ja sisällään tunnustivat. Sitten eräänä sateisena iltapäivänä mies nousee lentokoneeseen. Hän on päättänyt matkustaa naisen luo. Hän olettaa, että heidän välillään vallitsee amour fou, hullu rakkaus, aivan samankaltainen kuin erään kuuluisan surrealistin kuvaama rakkauden muoto. Lentokoneen ikkunasta näkyvä auringonlasku on oranssi kuin palava kangas.
Nainen kokee ensimmäisen muodonmuutoksensa. Hän lentää suurena, sinisiipisenä lintuna avaralla taivaalla. Hän on löytänyt vapauden, jota hän oli turhaan etsinyt eri lentoasemilta ja tiheistä viidakoista sekä lukuisien kaupunkien kosteiden siltojen alta. Hän oli syntynyt elämään katseilta kätkettynä, mutta silti hänen tiensä oli jollakin tavoin johtanut sirkukseen, estradeille ja lavoille, joilla kauniit naiset kävelivät maailman ihailtavina. Sitten hän oli kadonnut heidän joukostaan, eikä kukaan tiennyt, minne. Mies oli kerran tuntenut hänet ja hän miehen, mutta enää kumpikaan heistä ei muistanut tuota aikaa eikä sen tapahtumia tai tunteita.
Koittaa ilta, jona mies saapuu määränpäähänsä. Hän seisoo suurkaupungin rautatieasemalla ja katselee ylöspäin. Hän näkee aseman kellon, joka näyttää melkein yhtätoista ja yötaivaan, jota vasten valaistut pilvenpiirtäjät kohoavat. Puolet hänen ajatuksistaan on tuossa ajassa ja paikassa, toinen puoli muualla. Hän oli tavannut tiellään ystävällisiä ihmisiä, heitä, jotka hänen laillaan uskoivat näkymättömään maailmaan ja odottamattomiin kohtaamisiin, ja häntä oli autettu eteenpäin. Vihjeet ja vastaukset olivat kuitenkin niukkoja ja epämääräisiä. Kuinka hän onnistuisi niiden avulla löytämään naisen, jolle siniset korkokengät kuuluivat? Jotenkin hän aavisti, että järkeily ei aina auttaisi, vaan hänen tuli seurata intuitiota ja sydämensä ääntä.
Eräänä myöhäisenä arki-iltana, kun häntä ympäröivä vieras kaupunki nukkuu, mies nousee ylös vuoteeltaan, pukeutuu ja lähtee ulos. Hän kävelee kunnes katu hänen edessään loppuu. Hän on tullut joenrantaan. Joen ylitse johtaa kapea puusilta. Ylitettyään sen mies näkee edessään kaksikerroksisen talon, jonka jokainen valtavankokoinen ikkuna on kirkkaasti valaistu. Sisältä kuuluu iloisia ääniä ja musiikkia, ja tanssivien parien hahmot muodostavat ikkunoiden ohi keinuessaan varjoja pihanurmelle. Uteliaisuus valtaa miehen, ja hän lähestyy taloa. Puutarhassa tuoksuvat ruusut ja pionit, ja mies hengittää niiden päihdyttävää tuoksua.
Mies katselee ympärilleen hämärtyvässä puutarhassa, jota kellertävät, pyöreät lamput valaisevat. Hän ei tunne ketään, ja hänestä näyttää siltä, että suurin osa juhlaväestä on vieraita toisilleen. Mies kuulee kuiskauksia. Kysellään, kuka on kutsunut nämä ihmiset koolle, mutta kukaan ei pysty antamaan vastausta tuohon kaikkia askarruttavaan kysymykseen. Mies on vajonneena mietteisiinsä, kun joku koputtaa häntä olkapäähän. Kääntyessään yllätettynä ympäri hän näkee edessään oudon hahmon, kuin satukirjan sivuilta irrotetun. Ensin mies luulee häntä yhdeksi drinkkejä jakelevista tarjoilijattarista, jotka hänen rakkautta janoava olemuksensa oli aistinut liikkuvan ympärillään. Mies ojentaa kätensä odottaen saavansa lasin. Silloin aivan kuin jokin hänessä oleva uusi puoli heräisi, ja hän huomaa erehtyneensä. Mies katsoo tuon kauniin, värikylläisen ja kimaltavan hahmon kasvoihin tuntien, kuinka jotain voimakasta tapahtuu heidän välillään. Mies ei tiedä, mitä se on, mutta outoudessaan tuo tunne kiehtoo häntä suuresti. Aivan kuin hahmo kysyisi häneltä jotain, mutta täysin äänettömästi, avaamatta suutaan. Mies nyökkää hitaasti, sillä jokin puoli hänessä ymmärtää tämän uuden ja kallisarvoisen vihjeen. Samalla hetkellä iltaa varten saapunut orkesteri alkaa soittaa mahtipontista sävelmää, mikä saa miehen näkemään silmiensä edessä hetken aikaa lumipeitteisen vuorenhuipun, laumaansa kutsuvat paimenet ja häikäisevän kirkkauden auringon esittäytyessä taivaalla kuin ensimmäistä kertaa. Mies katselee tovin tuota näkymää tahtoen jäädä sen lumoihin, mutta hän tietää palaavansa pian. Ja kohta hän onkin taas suuressa salissa, arvoituksellinen hahmo on kadonnut, ja ihmisten puheensorina täyttää hänen yksityisyytensä ja saa hänet toivomaan, että voisi olla jossain muualla. Tuota toivetta kestää vain lyhyen aikaa, ja mies alkaa tuntea viihtyvänsä paremmin. Puutarhassa on keinu, ja mies näkee lapsen istahtavan keinulaudalle, ottavan vauhtia, ja kohta hän keinuu niin korkealla, että saattaa koskettaa eteen keinuessaan lähimmän poppelin yläoksia ja taakse heilahtaessaan hän näyttää tavoittavan taivaalta katsovan kuunsirpin.
Yhä voimistuvaa rauhattomuutta tuntien mies pyrkii pois juhlijoiden tungoksesta. Hän löytää tien, joka johtaa veden äärelle. Mies näkee siluetin hiekkarannalla. Nainen seisoo selin mieheen hiekalla ja hänen edessään on kuunsilta. Naisella on yllään paljetein ja kimaltelevin tähdin koristettu takki ja hän on paljain jaloin. Ja tuolla hetkellä mies ei ainoastaan aavista, hän tietää. Kun mies on vain muutaman metrin päässä naisen takana, tämä kääntyy hitaasti ympäri. Mies avaa matkalaukkunsa, ottaa sieltä parin sinisiä korkokenkiä ja nostaa ne naisen katseen korkeudelle. Mies näkee naisen katseessa häivähdyksen sinistä merta. Muutaman sekunnin ajan ilmassa heidän välillään väreilee näkymätön kysymysmerkki, ja mies huomaa katselevansa todellisiin enkelin- tai seireeninsilmiin. Nainen hymyilee äärimmäisen vaivihkaisella ja hienostuneella tavalla, eikä mies ole varma, onko hymy tarkoitettu hänelle rohkaisuksi. Hän ottaa tunnustelevasti lyhyen askeleen eteenpäin katse naisen silmissä. Sitten hän asettaa kengät varovasti hiekalle. Nainen laittaa ne jalkaansa, ja ne sopivat hänelle. Ne ovat kuin kauan kadoksissa ollut osa häntä, jonkinlainen puuttuva pala, jota ilman hän ei voisi olla kokonainen ja eheä.
Kuin stripteasetaiteilija nainen alkaa hitaasti riisua takkiaan. Mies katsoo ääneti, lumoutuneena, edeten taas hieman lähemmäksi naista. Mutta samalla hetkellä jotain alkaa tapahtua. Naisen vartalo muuttaa muotoaan. Ensin hänen yläruumiinsa saa kiiltävän pinnan kadottaen pehmeytensä. Sitten naisen alaruumis muuttuu myös. Jalkojen tilalle kasvaa mitä kaunein, kimalteleva peite. Mies perääntyy hämmästyneenä, pettyneenä ja myös pelkoa tuntien. Nainen on nyt kokonaan jotain muuta kuin äsken. Hän heittäytyy takanaan päilyvään veteen. Mies katsoo kun nainen ui pois pitkin kuunsiltaa. Mies oli saanut kauan etsimältään rakastetulta vain vähän aikaa, ja sitten hänen oli luovutettava tämä pois toiseen maailmaan, jonne hänellä itsellään ei olisi pääsyä. Hän tiesi kuitenkin tehneensä naiselle palveluksen palauttaessaan tälle jotain, mitä ilman tämä ei olisi voinut löytää itseään. Naisen loitotessa hänen luotaan mies ymmärtää, että myös nainen oli tarkoitettu sankaruuteen, siksi he molemmat olivat saaneet rohkeuden, joka oli vertaansa vailla.
SUODATA
