Hoidossa

Hennon vesisateen vihvomana irti kaikesta arjen pyörityksestä Maisa käveli pitkin metsäistä polkua. Hän antoi ajatuksensa vaeltaa samalla tarkkaillen ettei kompastuisi polun yli meneviin juuriin ja polulla oleviin kiviin. Hän muisti kuinka oli kävellyt metsässä alasti, maannut ison kiven takana ja voihkien masturboinut. Tuntui hyvältä olla osa luontoa, toteuttaa vapaasti kaikenlaisia mielitekoja ja tällä tavalla – tuntea jotakin muuta kuin kipua.

Aika oli mennyt huomaamatta. Pian hänen tulisi palata kaupunkiin ja kohdata kaikki se paska. Kyllä hän kuulusteluista selviäisi, mutta Martin kohtaaminen oli toinen asia. Seuraamukset olisivat liian raskaita kantaa.

Maisa heittäytyi polvilleen. Maa tuoksui ja tuntui hyvältä. Aivan kuin maa haluaisi hoitaa häntä, vapauttaa hänet kärsimyksistä energialla joka kumpusi syvältä sen uumenista. Maisa näki edessään nuoria kärpässieniä. Hän konttasi niiden luo. Kärpässienten takana keltavahverot kirkuivat varoittavina ja neitsyyden menettäneet kielot levittivät häpynsä kaikkien nähtäväksi.

Maisa halusi vain elää.