Kedon kaikki kasvit – siellä oli myös niitä nimettömiä – antoivat Reinolle tyyssijan kokea rauhaa. Jotenkin hän oli onnistunut tunkea itsensä Vittu-nimisen puun juurten alle. Siellä hän nyt muljautteli silmiään ja heilutteli sormiaan. Tässä roolissa hän oli vapaa ihmisten vaateista olla jotakin. Voi sitä multaisen kolon ihanuutta, kostean kylmää pajun hajua, tuoreutta ja aitoutta. Kolostaan hän kurkki ja pälyili maailman satuttajia ja riistäjiä. Kun hän oli pärskyttänyt suutaan aikansa, oli hän taas valmis kohtaamaan maailman lyönnit.
naulankantaan777@gmail.com Ilman ajattelua kaikki olisi paljon paremmin.
SUODATA
