Elämää

Viisihenkisen perheen mukulakivi oli mulkku, joka ei antanut vähästään apua tarvitsevalle. Hän väkisin sanoi vastaan, vaikka saapaassa oli kilo paskaa. Kultasormin, kepulikonstein, suorastaan riemumielin hän suolsi samaa virttä aamusta iltaan – kunnes sai mitä halusi.

Kommunistilippu oli vaihtunut nännilävistyksiin ja pallipainoihin. Kuinka hän siinä pyöri kaikkine kadehdittavine vapauksineen ja kaatui hervottomana niityn kukkien sekaan! Raivolla hän rakasteli kasvien kanssa, antoi niiden kietoa juurensa ympärilleen, veti mullan ihmisyyttä sisäänsä ja pulppusi nesteensä osaksi vapauttaan.

Katsoin kuinka hän hieroi alastonta vartaloaan mutaiseen maahan. Kuinka hän huusi ja raivosi. Runkkasi ja otti vapauden. En voinut vastustaa. Menetin kiimasta järkeni. Muutuin eläimeksi.

Muurahaiset olivat ottaneet heinänseipäiden säilytysvajan valtaansa neljäkymmentäseitsemän vuotta sitten. Viisi lehmää, niiden haju ja portti olivat kadonneet. Jäljelle jäi paikka minne mökin asukkaat kaivoivat huussin sisällön.