Hetken paino (bio IV)

Eräänä aamuna päätin nostaa nykyhetken näkyville. Ensin se ei ole noussut. Yritin molemmin käsin. Se on edelleen paikallaan. Ymmärsin, ettei nykyhetki ole kevyt.

Kivi lojui polulla. Se oli tehnyt niin jo paljon ennen syntymääni. Istuin sen viereen. Kivi ei näyttänyt huomaavan seuraani. Minä puolestani olen huomannut kiven. Näin ollen emme ole aivan tasavertaisia.

Lintu lensi oksalta toiselle. Se ei pysähtynyt kertomaan syytä.

Puro virtasi alamäkeen. Myöskään se ei selittänyt itseään.

Olen huomannut, että kaikki tärkeimmät asiat tapahtuvat ilman perusteluja.

Yritän muistaa eilisen. Se on onnistunut vain osittain. Huominen puolestaan suostu muistettavaksi lainkaan.

Ainoastaan tämä päivä käyttäytyy kunnollisesti. Se seisoo edessäni eikä ole liikkunut minnekään. Kun katson sitä liian pitkään, se muuttuu jo menneisyydeksi.

Nykyhetki on ovela. Sitä on vaikea tavata.

Kävelen kotiin. Taskuni ovat tyhjät. Silti tuntuu siltä, kuin olisin kantanut jotakin raskasta koko matkan. Ehkä se on päivä. Ehkä minä. Asia jäi ratkaisematta, toistaiseksi.