Emilia (muisto)

Kirjoittaja antonolavi
Lukuaika 1 min
27.07.2022

Perjantaina Volvo kaikuu Emilian naurusta. Narunvedosta voitetussa nallessa on jo tahra. Ensi kesänä luvataan mennä uudestaan huvipuistoon. Illalla Emilia niistää nenänsä isän lenkkipaitaan.

Lauantaina tyttö nukkuu koko päivän. Nallen nimi on Simo.

Sunnuntaina jaksetaan jo katsella piirrettyjä. Kysytään jännittääkö aloittaa koulu huomenna. Paras piirretty on Nakke Nakuttaja. Äitiäkin jännitti pikkutyttönä.

Maanantaina soitetaan kouluun. Ensimmäinen koulureppu roikkuu vaatenaulakossa. Siinä on värikkäitä perhosia, ja sen vetoketju on vielä jäykkä. Simo lohduttaa Emilian kainalossa.

Keskiviikkoaamuna isä soittaa taksin. Mustassa Mersussa on tuoksuvat nahkapenkit. Verikokeet. ”Urhea tyttö.”

Torstaina isä tuijottaa kaupassa vihreää omenaa kädessään ja miettii, miksi sen vahapinta näyttää samalta kuin tyttären kasvot.

Perjantaiaamu. Kuume nousee yhä. Isä soittaa pomolle. Asia selvä.

Viikonloppu eikä kumpikaan totu desinfiointiaineen lemuun, joka on syöpynyt tyttären huoneen seiniin, lattiaan, verhoihin. Tippa on säännöllinen kuin metronomi. Letku hennossa käsivarressa näyttää loiselta. Äiti kääntää pään pois.

Keskiviikkona ylilääkärin harmaa katse täyttää kaiken mitä maailmassa on.

Torstai, perjantai, lauantai. Kotona verhot pidetään kiinni. Ja lastenhuoneen ovi.

Sunnuntaina yksikään ei jätä saapumatta. Multa ropisee tammikannelle. Äiti olisi halunnut aikuisten koon, koska ”lastenkokoja ei pitäisi edes olla”. Vieraille tarjotaan karjalanpaistia.

Seuraavana keväänä toukokuussa on jo hellettä. Emilia saa joka päivä tuoreita liljoja. Kivi näyttää vieläkin juuri laitetulta. Sen musta pinta imee aurinkoa ja tuntuu lämpimältä kämmentä vasten.

antonolavi

Tykkään kirjoittaa asioista joista en mitään tiedä. Ystäväni Daniil Harms lainasi kuvaansa.

Kirjoittajan muita novelleja

Runonlukija

Cinefilia

SUODATA SUODATA