Tohtori Schrödingerin kissa

Haluan pois! Miksi hyvä isäntäni on sulkenut minut tähän kummalliseen laatikkoon? Minä en ymmärrä, ja minua pelottaa. Täällä on säkkipimeätä ja tunkkaista. Olen huutanut ja huutanut kohta jo tunnin, mutta en kuule laatikon ulkopuolelta pihaustakaan, ja minulla on jano ja nälkä. Haluan pois, kaipaan isäntäni pehmeän käden lempeitä silityksiä turkillani. Mitä tämä on?

Olenko suututtanut hänet? Minähän olen hyvä kissa.

Jotakin on hullusti, minä tiedän sen. Tämä on aivan erilainen kuin laatikot, joissa minä yleensä leikin eteisessä sen jälkeen, kun isäntäni on tyhjentänyt ne kojeista tai ruokapaketeista. Tämän laatikon yhdellä seinällä on jotakin vaarallista. Täällä ei ole hiukkastakaan valoa, mutta herkkä kissankuononi ja pitkät kissanviikseni tietävät kertoa, että tuon oudon laitteen yläosassa on jotakin myrkyllistä ja alaosaan on kätketty jotakin…hehkuvaa. Minä en saa siitä selvää, mutta se saa kaikki vaistoni huutamaan ”Pysy kaukana! Pakene!” Karvani seisovat pystyssä aivan kuin kuoleman edessä. Olen raapinut ja kalunnut käpäläni kipeiksi, sillä tuo kumma vekotin saa minut kauhusta suunniltani. En tiedä miksi minusta tuntuu siltä, mutta tuolla oudolla suljetulla voimalla on jokin yhteys sen yläpuoliseen myrkkyyn, jokin lanka yhdistää ne toisiinsa, ja tuo voima, se liikkuu kuin maito hellalla: jos se pääsee vapaaksi, niin varmasti se rikkoo myrkkyrasian – ja silloin hupenevat kaikki elämäni yhdellä iskulla.

Minua pelottaa niin kovin paljon. Haluan isäntäni. Kaipaan emoani. Päästäkää minut pois.

En enää tiedä, olenko elossa vai kuollut.