Teams-luola

Nyt on kyse siitä, mitä sinä voit muuttaa, Marco tuijotti läppärinsä ruudulle päivittyvää keskusteluketjua. Hän istui tietotyöläisen lasiseinäisessä luolassa. Vilkaisu kelloon kertoi, että aikataulu piti, kuten aina. Hänellä olisi vielä hetki aikaa sparrailluun. Marco käänsi katseensa ruudulle. Viesti näytöllä täydentyi rivi riviltä: Esihenkilösi odottaa sinun pysyvän asiassa, mutta kuuntelee varmasti mielipiteitäsi. Marco ryhtyi kirjoittamaan uutta kysymystä: Mitä tulostavoitteita mun kannattaa priorisoida tiimin tavoitekeskustelussa? Sparraajan vastaus tuli nopeasti: Keskity liiketoimintavaikutuksiin ja erota ”must have” ja ”nice to have”. Marco nyökkäili vastaukselle ja jäi pohtimaan strategiaansa. Hetken päästä hän lähetti tarkentavan kysymyksen: Ryhmäkeskustelussa mun pitäisi nostaa osaamiseni next levelille. Kollegat höpisee työhyvinvoinnista, mutta mä aion painottaa tulosvastuuta. Miten mä sen tekisin?
Tekoälysparraaja mietti joitakin sekunteja ruudulle ponnahtavavia neuvoja: Erota tunne ja strategia. Ole rauhallinen ja tunnista pitkän aikavälin tavoitteet.
Marco myhäili tyytyväisenä. Ei tekoäly hänelle onneksi mitään uutta oivallusta tarjonnut. AI:n vastaus vain vahvisti sen, mitä hän oli ounastellutkin. Hänen ajattelunsa oli jo oikealla lentokorkeudella. Marco näpäytti hiirellä Teams-linkin ruudulle ja liittyi kokoukseen. Hän halusi olla ensimmäisenä linjoilla. Marco testasi näytönjakoa ja avasi sen jälkeen tietokoneen kamerasta esikatselun. Hän tarkasteli peilikuvaansa ja vetäisi muutamalla sipaisulla hiuksensa ojennukseen. Tummansininen neule ja valkoinen kauluspaita antoivat rennon, mutta ammatillisen vaikutelman…
Marco havahtui varjoon. Joku koputteli puhelinkopin lasiseinään. Marco osoitti näytön kelloa. Hänellä oli tunnin varaus. Varjon väistyttyä Marco sulki kameran esikatselun. Hän ehtisi vielä esittää yhden kysymyksen sparraajalleen. Kirjaimet vilisivät keskustelukentässä Marcon näpytellessä tekstiä: Miten minun pitäisi vastata esihenkilölleni, kun hän kysyy mielipidettäni? Marco seurasi tekoälyn raksuttamaa vastausta: Vastaa tavalla, joka maksimoi mahdollisuutesi. Älä ole yli-innokas, tuo esiin perusteltu näkökulma ja anna tilaa muille.
Marco irvisti sparraajalleen. Viimeinen neuvo tuottaisi hänelle vaikeuksia. Samassa Teamsiin ponnahti uusi kuvake. Marco hymähti. Milja oli liittynyt virtuaaliseen luolaan, ilman valokuvaa tietenkin…

Varsin kuormittava tilanne. En voi kertoa, miten pitäisit puoliasi – mutta autan sinua pysymään pinnalla. Milja luki kannettavan tietokoneensa ruudulta tekoälyn neuvoja. Hän kyyhötti makuuhuoneen nurkkaan kyhätyllä etätyöpisteellään.Jokin tekoälyn neuvossa vaivasi häntä. Onneksi hänellä oli vielä hetki aikaa valmistautua kollegojen virtuaalikohtaamiseen.
Milja vieritti hiirellä tekoälyikkunan läppäriltä isolle näytölle. Sitten hän jatkoi lukemista: Jos pelkäät jääväsi alakynteen, yritä ymmärtää työkaverisi logiikkaa. Olipa kryptinen neuvo, Milja hämmästeli. Hän kaipasi konkretiaa ja kyseli lisää: Pitäisikö olla kokouksessa hiljaa? Vai pitäisikö haastaa työkaveria? Enterin painalluksella kysymys lennähti kyberavaruuteen. Vastausta hänen ei tarvinnut kauaa odottaa: Jätä kuva itsestäsi ammattilaisena. Milja pyöritteli hiirtä pöytälevyä vasten. Tekoälyn vastaukset aiheuttivat hänelle päänvaivaa.
– Perhana! Milja kirosi. Hänen hiirikätensä oli harahautunut reitiltään ja töytäissyt kahvimukin nurin. Ruskeaa juomaa valui pöydälle. Hän nappasi talouspaperirullasta kasan huokoisia arkkeja ja ryhtyi hankaamaan etätyöpistettään kuivaksi. Tärisevin sormin Milja sipaisi läppärinsä pohjalevyltä kahvin jämät arkkeihin. Ruskeiksi vettyneet mytyt hän viskasi paperiroskikseen. Väljähtäneen kahvin aromit tunkivat hänen nenäänsä, mutta hajujen eliminointiin hänellä ei ollut aikaa. Hän ei halunnut myöhästyä palaverista.
Milja vilkaisi älykelloaan. Syke oli noussut jo ennen kokousta. Hän klikkasi läppärin ruudulta kalenterin auki ja valitsi täyteen ahdetusta työpäivästä oikean kokouspalkin. Parin syvän hengenvedon jälkeen Milja painoi Teams-linkkiä. Kokouksen liittymisruutu lävähti näytölle. Hän tutkaili peilikuvaansa kameran esikatselusta. Mustat renkaat silmien alla, kotoinen neuletakki ja meikittömät kasvot eivät antaneet hänestä kovinkaan ammattimaista vaikutelmaa. Hänen oli pakko tarkistaa sparraajaltaan: Olisiko pitänyt laittautua kokousta varten? Meni joitakin sekunteja ennen kuin AI-apuri vastasi: Perjantaiaamun Teams-palaveriin voi pukeutua epämuodollisesti, ei hätää. Tekoälyn rohkaisujen kannustama Milja liittyi virtuaalikokoukseen. Firman Teams-taustakuvan väri oli harmaa kuin marraskuinen työpäivä. Joku organisaation viestinnästä oli kutsunut sävyä rauhoittavaksi. Miljasta siinä ei ollut mitään rauhoittavaa, se oli luolamaisen harmaa. Onneksi vieressä oleva ruutu hehkui tekoälyn valoa.
Milja katsahti Teamsin kuvakkeita. Marco oli unohtanut ruudun jaon päälle. Riitta puuttui vielä linjoilta, hän laittaisi takuulla kapinan pystyyn. Siinä paha missä mainitaan…

Riitta liittyi kokoukseen kamera ja mikrofoni suljettuina. Hän lojui mökin sohvalla läppäri sylissään, villasukat jaloissaan ja poncho hartioillaan. Perjantain Teams-keskustelu hoituisi mökkeilyn lomassa. Muut olivat jo linjoilla. Marco oli napsauttanut kameran päälle. Hänellä oli leuka kireänä, kuten aina ennen yhteisiä kokouksia. Miljasta ei näkynyt vilaustakaan. Hänellä ei ollut profiilikuvaa.
Riitta nappasi sohvalta kirjapinon ja työnsi sen kannettavan tietokoneensa alle. Sinne meni Esa Saarisen Filosofia, josta hän oli lukenut Platonia ajan kulukseen. Nämä hiton Teams-kokoukset olivat hänen luolansa ja kalenterin slotit kahleita. Hybridityön aikakaudella tiimin jäsenet istuivat kuka missäkin katse ruudun varjoihin kahlittuna. Riitan kolmikymppiset kollegat uskoivat, että vastaukset työelämän haasteisiin löytyivät etäkokouksista ja tekoälykeskusteluista. Kun hän oli aloittanut työelämässä lähes puolivuosisataa aiemmin, tietoturva oli tarkoittanut lukittuja kaappeja, tiedonsiirto maapostia ja kokoukset konttorista toiseen sukkulointia. Kahvihuonekeskustelut ja lähikokoukset olivat liimanneet porukat yhteen.
Riitta nojautui sohvalla taaksepäin. Hän katsoi ulos mökin ikkunasta. Maaseudulla pilvet näyttivät pilviltä ilman kännykkäkameran filtteriäkin…Riitan nelijalkainen ystävä hyppäsi sohvalle ja tunki karvaisen olemuksensa läppärin eteen.
– Alas siitä!
Riitta huitoi kissaa. Kuului kevyt tömähdys, kun karvapallo loikkasi lattialle. Riitta katsahti Teamsiin varmistaakseen, etteivät kollegat olleet nähneet hänen ja kisun välistä ottelua.
– Marco, sulla on ruudun jako päällä, hän tokaisi.
Linjoilta kuului älähdys. Marco lopetti ruudun jakamisen.
– Valmistaudutko sä tekoälyn avulla? Riitta naurahti. – Uskotko sä noihin algoritmiaivojen neuvoihin?
– En tietenkään, Marco puuskahti.
Riitta kuuli hänen kihisevän harmista. Häntä hymyilytti. Nuori kolli oli jäänyt kiinni tekoälyavusteisesta ajattelusta. Hän sen sijaan käytti ja aikoi käyttää vastedeskin omia aivojaan. Tiimin tavoite- ja kehityskeskustelun lopputuleman tiesi ilman tekoälyn sparraustakin, se oli pelkkä byrokraattinen rituaali. Marco taisi luulla keskustelua näytönpaikakseen.
– Milja, mikset sä sanonut mitään? Marco äyskähti.
Riitta jäi odottamaan Miljan vastausta. Jos likka ei sanoisi mitään, hän sanoisi.
– Tekoäly kiinnostaa.
Marco naurahti Miljan vastaukselle.
– Mä kokeilin muutaman kerran tekoälyä, Riitta vitsaili keventääkseen kiristynyttä tunnelmaa. – Ole myönteinen. Erota tunne ja strategia. Jätä kuva itsestäsi ammattilaisena. Ennen noista self-helppien neuvoista maksettiin mindfulness-valmentajille. Nyt samaa tavaraa saa kuukausimaksulla boteilta.
Riitta huomasi Marcon sulkeneen kameransa. Hän vilkaisi läppärin alakulmassa vaihtuvia numeroita. Kello oli tasan. Eero liittyisi kohta kokoukseen…

– Kaikki paikalla, Eero aloitti, ja hänen äänensä kaikui luolamaisen onttona. – Käydään keskustelu ilman kameroita.
Linjoilta kuului vaimeaa mutinaa.
– Mä olen autossa matkalla yhteen palaveriin, Eero selitti.
Hän oli tahallaan ängennyt keskustelun automatkalle varattuun slottiin. Onneksi kokouskamerat olivat kiinni eikä kukaan nähnyt hänen ilmettään. Auton tuulilasiin mäiskähteli räntää ja moskaa. Eero laittoi pyyhkijät päälle ja kytki Teslan autopilotin avustamaan ajamista. Samalla hän vilkaisi auton näytölle ponnahtanutta tekstiviestiä.
– Pitäisikö siirtää kokous parempaan ajankohtaan? Riitta nipotti linjoilla.
Eeron leukapielet kiristyivät kuin tiukalle vedetty käsijarru. Hänen olisi tehnyt mieli mykistää Teslan kaiuttimet. Hiljaisuus laskeutui linjoille. Osallistujat odottivat esihenkilönsä kommenttia. Eero vilkaisi apukuskin istuimella lojuvaa puhelintaan ja pinnisteli hillitäkseen turhautumistaan. Ei hänellä ollut aikaa lähitapaamisiin.
– Käydään tää keskustelu nyt, Eero tiuskaisi. – Saadaan pakolliset kuviot hoidettua ja voidaan keskittyä oikeisiin töihin.
Hän tarkkaili edessään puuroutuvaa liikennettä ja vilkaisi taustapeiliin. Letka autoja perässä. Pitäisiköhän vaihtaa ohituskaistalle, Eero arvioi tilannetta. Hän laittoi vilkun päälle ja ohjasi Teslansa viereiseltä kaistalta avautuneeseen väliin.
– Sun ei pitäisi multitaskata auton ratissa, Riitta varoitti.
– Ei me tässä mitään rakettia olla suunnittelemassa, vaan täyttämässä lomaketta hallinnon iloksi, Eero ärähti ja kysyi. – Kenellä on ryhmäkeskustelun lomake auki?
Hän tiiraili liikennettä. Räntäsade sumensi näkyvyyttä ja pyyhkijät liukuivat vimmaista vauhtia tuulilasia vasten. Matkustamossa oli kuuma, Eero sääti Teslan ilmastointia.
– Mulla, Marcon ääni kuului Teslan kaiuttimista. – Mä olen valmistellut vastauksia.
– Hyvä homma, Eero totesi. – Lue sieltä ensimmäinen kysymys.
Tesla sukelsi tunneliin. Kallioseinät nielaisivat auton. Renkaiden humina voimistui kumisevaksi kaiuksi. Nettiyhteys pätki. Marcon puhe särisi katkonaisina tavuina. Siitä oli mahdotonta saada selvää. Kilometrin jälkeen valoa pilkahteli tunnelin suulta, ja pian Tesla porhalsi kallion syvyyksistä avoimelle tienpätkälle.
– Voitko toistaa, Eero pyysi nettiyhteyden palattua. – Oli häikkää linjoilla.
– Mitkä ovat tiimin tavoitteet tulevalle kaudelle? Marco teki työtä käskettyä.
– Me täytetään tää lomake joka vuosi ja silti maailma pysyy ennallaan, Riitta naurahti.
Eero ei kuunnellut häntä. Hän puristi käsiään ohjauspyörään. Tesla oli lähtemässä loskaliukuun. Eero hiljensi vauhtia saadakseen ajoneuvon hallintaansa.
Hän havahtui auton kaiuttimista kantautuvaan puheeseen.
– Mitä te sanoittekaan niistä tavoitteista? Eero äyskäisi. Liikenne oli varastanut hänen huomionsa eikä hän ollut keskittynyt Teams-kokouksen keskusteluihin.
– Milja, ole sä sihteeri ja kirjaa tavoitteet lomakkeeseen, Eero komensi.
– Ai mitkä tavoitteet? Milja kysyi. – Ei me vielä olla niistä keskusteltu ja …
– Kirjaa nyt jotain, että saadaan pakollinen keskustelu käytyä, Eero tiuskaisi. – Hiotaan lomaketta myöhemmin…
Eero katkaisi lauseensa. Edessä oleva autoletka hidasteli. Hän vilkaisi ajonäytön nopeusmittaria. Se näytti kahdeksaakymmentä, mutta edessä olevat autot matelivat viittäkymmentä. Hän painoi jarrua ja väänsi rattia. Liian myöhään. Lomakkeet unohtuivat, kun Tesla ajautui viereiselle kaistalle. Turvavyöt kiristyivät Eeron rintakehää vasten Teslan rysähtäessä katumaasturin kylkeen.
– Take over immediately, kaikui auton kaiuttimista…