Uusi oppilas

”Kattokaa! Tuolta se tulee!”

Riinan sanat pistelivät. Aina se löysi hänet, kaivoi esiin joka kolosta. Toi muiden näytille.

”Kattokaa”, ivallinen ääni julisti, ja sitten, kuten aina: ”lonkeropää.”

Sissi värähti, vaikka sana oli vanha tuttu, kielillä siloiseksi kulunut. Hiukset päässä hipisivät loukkaantuneina. Ne eivät tottuneet koskaan.

”Joo, tiedän”, Sissi kuiskasi, ”mutta en mä voi sille mitään.”

Lonkerot kierteilivät itseään vasten eivätkä vastanneet.

”Mihin meet, lonkeropää”, Riina vaati saada tietää, ”ai mereen vai!”

Tervapataringistä kuului muutama kohteliaisuushymähdys. Sissistä tuntui, että oikeasti muutkin olivat väsyneitä. Riina keksi aina uutta, otti aina jauhettavakseen jonkun uuden paran, jolla ei ollut kahta silmää, jalkoja tai kaikkia korvia. Viime kuussa se oli ollut Eino, jonka yksisilmäisyys tienasi tälle välittömästi lempinimen monokkeli.

Silloin Sissi oli saanut olla hetken rauhassa, vaikka sydäntä särkikin Einon puolesta, kun Riina välitunnilla teki ilkkumistanssin ja levitteli sormillaan silmiään mollolleen.

”Kivoja uinteja”, Riina kiekaisi.

Lonkerot sähähtivät. Sissin niskaa särki. Imukupit tulivat sanoista aina niljaisiksi, kiehuivat sitten koko iltapäivän ja pilasivat liikkatunnin.

Kun joku vain tukkisi Riinan suun.

Kouluportin ulkopuolelle pysähtyi bussi. Sieltä tulivat rinnakkaisluokkalaiset retkeltään kaupunginmuseoon. Mutta jonon viimeistä Sissi ei ollut koskaan nähnyt.

Hän oli toki kuullut huhuja uudesta oppilaasta, mutta toistaiseksi tämä oli välttänyt sekä Riinan haukankatseen että muiden oppilaiden seulan. Nyt, kieriessään bussista pihamaalle, häntä ei voinut olla huomaamatta.

Poika oli pelkkä pää, joka oli pelkkä suu. Pikkuiset silmät sihrustivat kiinnostuneina ylähuulen yllä, ja takaosa oli pellavaista pehkoa.

Tervapata seisahtui. Oppilaat tuijottivat asfaltilla pyörylöivää hahmoa. Einon suu roikkui auki.

”Ei. Voi. Olla.” Riinan ääni riipi Sissin korvia. Tyttö oli pysähtynyt kesken askelluksen. Silmät kiiluivat, posket nykivät kohti hymyä.

Sissi saattoi melkein nähdä, miten Riinan pää punoi uusia juonia, sovitteli suuhun pallopäätä tai mollopalloa uudeksi haukkumanimeksi.

Uusi oppilas rullasi jo tervapatalaisten kohdalla. Huulet moiskahtelivat maata vasten, ja tukkaan oli tarttunut kivihipusia. Sissin lonkerot värähtivät.

”Hei”, Riina hihkaisi.

Pihaan laskeutui palleaa puristava odotus.

Pallona pyörivä oppilas kääntyi Riinaa kohti. Sissi ei tiennyt, oliko sillä korvia, saattoiko se kaukaa kuulla Riinan sanat. Parka uusi oppilas, Sissi ajatteli. Eihän se voinut tietää, ettei Riinan suusta tullut koskaan mitään hyvää.

”Hei, kattokaa”, Riina aloitti uudelleen. Sormi osoitti hiusten ja ihon massana pyörivää päätä, joka oli jo melkein kohdalla. ”Hei, kattokaa, pallop –”

Juuri Riinan kohdalla uuden oppilaan suu avautui. Hetken pää oli vajaa, kuin pyöreä piiras, josta puuttui suuri pala. Pelkkä kita, jonka niskassa oli hentoinen hiustupsu.

Riina hulpsahti kitaan. Kuului autuas GLUNK. Sissi unohti hengittää.

Uusi oppilas jatkoi pyörimistään pysähtymättä. Sissi seurasi sen menoa, ja lonkerotkin tavoittelivat kohti, kurottivat päästä ja hivelivät ilmaa pojan jäljessä.

Pää pyörähti koulun portaille, ja opettaja avasi sille oven. Uusi oppilas kieri aulaan ja vei Riinan sisuksissaan mennessään. Kukaan ei tuntunut huomaavan, tai ainakaan välittävän: välitunnin äänet alkoivat taas kaikua pihassa, ja tervapatalaiset alkoivat uuden pelin.

Sissin lonkerot värähtivät. Niistä kuului harras loiskahdus.

”Joo joo, tiedän”, Sissi suhahti ja sukaisi tukkaansa taemmas. ”Mutta ei ketään silti saisi syödä.”