Toimisto

Oli synkkä ja myrskyisä marraskuinen illansuu. Tuuli tuiversi isolla asfalttiparkkipaikalla ja vesilammikot kimmelsivät sähköisesti läheisten katuvalojen ledloisteessa. Asetelma oli kuin kauhuelokuvan kannesta revitty valveuni.

Tumma hahmo harppoi yli lammikoiden välillä epäonnistuen akuuteimmassa tehtävässään lähettäen läiskähtäen minitsunameja kohti asfaltista muodostunutta rantaa.

Nappi vilahtaa, kuin Wyatt Earpin ase ja punainen valo syttyy oven avausmekanismiin. Onneksi kyseessä on kahdestilaukeava ja toisella vilahduksella hahmo saa vedettyä oven auki ja siirtyy sisälle vihreän valon heijastaessa kuvioita tummaan takkiin.

Vesivana seuraa takkia riisuvaa hahmoa pitkin käytävää. Hahmo tuntuu tietävän hyvinkin tarkasti, mihin sen kuuluu mennä ja vain sekunteja myöhemmin seuraava ovi avautuu, tällä kertaa ensimmäisellä yrittämällä.

Toimistorakennuksen viidennestä kerroksesta kajastaa valoa ikkunasta muuten pimeää massiivia vasten, tuo valo on kuin turvasatama myrskyisellä merellä. Valo välkehtii majakanomaisesti, toisen tumman hahmon raahautuessa sen ohi toistuvalla tahdilla.

Viidennen kerroksen hahmo rauhoittuu, istuu alas nojaten käsiinsä ja alkaa tuijottaa tiiviisti suorakulmion muotoista valonlähdettä, jossa kuviot leikkivät ja hienoisesti laskeva viiva saavuttaa ruudun reunan.

Alakerrassa hissinumerot muuttuvat vitosesta nollaan samaan aikaan, kun sormi irtoaa painikkeelta ja hissi kolahtelee sekä huokailee tehden työtään ammottavassa kuilussaan.

”Mellon” pohtii hahmo ja astuu sisään metalliseen laatikkoon vetäen perässään jotain epämääräistä. Nappi vilahtaa jälleen ja saman sekunnin sisällä sormi painaa vitosta. Kaikki tapahtuu taianomaisen tehokkaasti ja nopeasti, hahmolla on selkeästi päämäärä ja tavoite.

Ping! Huudahtaa hissi ja portit avautuvat kuin mannerlaatat merten syvyyksissä ennakoiden tulevaa.

Hahmo vitoskerroksessa kääntää päätään kohti käytävää, mitään ei näy, vain katuvaloista heijastuvat varjot leikkivät toimiston hämärällä lattialla. Hiljaisuus on käsin kosketeltavaa, ainoastaan tasainen humina täyttää huoneen.

Hissin ovet sulkeutuvat ja pimeys laskeutuu sen edustalle. Tottumaton ihmissilmä ei erottaisi sen edessä olevaa isoa hahmoa, jonka ääriviivat siirtyilevät jatkuvan liikkeen johdosta. Yhtäkkiä hahmo alkaa määrätietoisesti siirtyä pitkin lattiaa kohti kajastavaa valoa.

Samaan aikaan tuon valon ympäröimänä huoneessa oleva hahmo miettii ”miksi”, sulkeutuen syvemmälle kuoreensa. Ahdistus on käsinkosketeltavaa hahmon nostaessa katseensa kohti kattoa, kuin anellakseen armoa joltain näkymättömältä pahalta, aavistamatta lähestyvää.

Iso hahmo väistelee tuoleja ja ajoittain kumartuu kohti lattiaa kuin palvoen pimeää. Ulkona seisovien katuvalojen loisteessa pitkä metallinen varsi välähtää kuin leikkuuveitsi ja raapii lattiaa jättäen siihen jälkensä.

Kohtaaminen on väistämätöntä, pimeältä käytävältä omituisin liikkein lähestyvä hahmo tuntuu suuntaavan suoraan kohti ainoaa valonlähdettä teräksisen kukkulan syvyyksissä. Yhtäkkiä kaikki pimenee napsahtaen, nyt ainoa sivellin varjoille ojentaa vartensa ikkunasta sisään.

Virta joka johtuu pitkin rakenteita toimistorakennuksen tämän hetken ainoaan valonlähteeseen, on katkennut, oikeastaan koko massiivi joutuu pidättämään hengitystään. Tämä aiheuttaa maailman värien siirtymisen spektrissä mustavalkoiseen.

Stressi haihtuu huoneen hahmosta kuin höyrystyvä vesi ja tilalle tulee hetkellinen väristys kun hän kuulee kolahduksen ja sen jälkeen erottaa metallisen välähdyksen vasten siveltimen maalaamaa varjotanssia.

Painostava hiljaisuus laskeutuu kahden tietoisuuden välille huoneessa. Hiljaisuudessa on häivähdys kauhua, ihmetystä, uteliaisuutta sekä aitoa läsnäoloa.

Yhtäkkiä virta palaa ja näkymätön palauttaa kaiken näkyväksi. Katseet kohtaavat, silmät suurenevat ja vaistomainen reaktio vie molemmat ensin väärään suuntaan. Lopulta ymmärrys valtaa mielet sähköisenä impulssina ja hymyt karehtivat suupielissä.

Tuona hetkenä Johtaja ja Siivooja ovat samalla viivalla, he ovat samalla planeetalla samassa aurinkokunnassa, heitä eivät erota tittelit eikä luulot, he ovat vain ihmisiä, joilla on päämäärä ja tavoite, joihin pääseminen vaatii molemmilta ponnisteluja.