Makuuhuoneessa paiskomme toisiamme. Puolelta toiselle, seinältä seinälle, ylösalaisin, kuperkeikkaa. Ensin sinä keikut yläilmoissa, sitten minä hytkyn ylläsi niin, että päässä heittää. Mykkyrässä, solmussa, yhtenä ihmismyttynä. Erehdyn pitämään pohjettasi omanani. Hiuksemme solmivat liittoja. Avoimilta huuliltasi pirskoo olkapäälleni.
Alakerran vanhapoika Hyry asunnossa A 34 hakkaa mopinvarrella lattiaamme. Herrasväki Holappa A 45:ssä alkaa moukaroida seinää pesäpallomailalla. Kaksitoista kertaa ehdit pomppia minusta edestakaisin, kun A 43:n eläköitynyt lehtori Tervo aloittaa toisen seinän takomisen nyrkeillään ja vaatii meitä lopettamaan. Tässä vaiheessa pikkuruinen osa huumaantuneesta tajunnastani kiinnostuu muustakin kuin sinusta ja tarkkaa, ollaanko yläkerrassa hereillä tähän aikaan; käy ilmi, että Mannerin leskirouva A 54:ssä on tarkoitusta varten laittanut puukengät jalkaansa ja yhtyy siksi myöhässä kuoroon.
Me tulkitsemme kaiken tämän huomion kannustukseksi. Mukaudumme meitä ympäröivään rytmiin, ja aste asteelta rytmi muuttuu yhtenäiseksi. Pesäpallomaila ja moppi hakkaavat nyt samaa tahtia, puukengät marssivat yläpuolellamme, nyrkit takovat niin kuin rumpu kaleerilaivassa. Tähän huoneeseen ei mahdu muuta kuin tämä valtava sänky, tämä aaltoja vasten ryskyvä lautta allamme. Se jumputtaa vasten seiniä, joiden takaa vastaavat naapureidemme tahtia lyövät kumaukset. Lakanat pakenevat vikisten nurkkiin, pahoinpidelty peitto korahtelee kuolintuskissaan. Ikkunat huurtuvat, lumet ropisevat ikkunalaudalta. Astiakaapissa lasit kilisevät toisiaan vasten. Postiluukku läpsyy, tasaisesti ja metallisesti. Koko rappu tärisee ja omaksuu meidän kahden kiihtyvän, jymisevän pulssin, kun kirimme kohti loppua.
Jälkeenpäin, kun hengitykseni alkaa viimein tasaantua, ja sinä retkotat voimattomana litimärän vartaloni poikki, höristän korviani. Holapat kuuluvat itkevän toistensa sylissä, onnestako vaiko helpotuksesta? A 43:sta kantautuu raskas kuorsaus. Kilinää yläkerrassa, sillä siellä siivotaan; Mannerin laatat ovat hajonneet puukenkien alla. Lattian läpi kuuluu Georg Otsin silkkinen basso, sanoista ei saa selvää.
Olen niin kaikkeni antanut, että nukahdan syvään uneen, vaikka mieleeni muistuukin taloyhtiön kokouksen olevan huomenna.
Tykkään kirjoittaa asioista joista en mitään tiedä. Ystäväni Daniil Harms lainasi kuvaansa.
SUODATA
