Tiiliskivi

Tiilitehtaan koneet ääntelivät. Ryynänen neljissäkymmenissä oleva lyhyenläntä poikamies valikoi liukuhihnalta epäkurantteja tiiliskiviä heitellen niitä toiselle liukuhihnalle. Suuri televisio seisoi katosta roikkuvassa telineessä, ja siinä oli alkamassa suora lähetys Lahden maailmanmestaruuskisojen miesten 4×10 kilometrin viestihiihtokilpailuista, sillä oli helmikuu vuonna 2001.
Työnjohtaja Lammi, kuivanpuoleinen keskimittainen kuusissakymmenissä oleva mies, jolla oli silmät kaukana toisistaan kuin Pentti Haanpäällä ja Paavo Väyrysellä, käveli Ryynäsen selän taakse ja hengitti tämän niskaan.
– Niin, Ryynänen sanoi.
Lammi rykäisi ja sanoi narisevalla äänellään:
– Sieltä tulee hiihtoa, olet urheiluhullu, joten…pidä silmäsi mieluummin työssä kuin televisiossa, muuten tuo saatanan sontalaatikko lähtee tuolta telineeltä.
Parempi urheiluhullu kuin muuten hullu, ajatteli Ryynänen ja katsoi vinosti Lammia.
– Tulen pitämään sinua silmällä, joten tee työsi hyvin, meinaan ettei tarvitse ryhtyä toimenpiteisiin, Lammi sanoi ja hiihteli paikalta.
Ryynänen pudisteli päätään ja sanoi:
– Kyylä.
Liukuhihnat kolisivat jälleen, ja tämä tiilien valikoija katsoi hermostuksissaan kelloaan, paljonko oli aikaa hiihtokilpailujen alkamiseen.
Korjausmies Horttanainen, Ryynäsen ikäluokkaan kuuluva pitkänhuiskea kaveri, jolla oli kadehdittavan kokoinen nenä ja silmät niin lähellä toisiaan kuin laulaja Frederikillä ja gorillalla, kulki ohi ja vihelteli tapansa mukaan kuin mustarastas ja tönäisi Ryynästä kylkeen ja sanoi:
– Kato koiraa, hemmo on duunissa, tee työs hyvin, niin kyylän ei tarvii ryhtyy toimenpiteisiin.
– Kohta alkaa kisat, Ryynänen sanoi.
– Kato koiraa, urheiluhullu, Horttanainen sanoi ja jatkoi matkaansa vihellellen.

Televisiossa alkoi vihdoin Ryynäsen odottama viestihiihtokilpailu, ja hän jauhoi hermostuksissaan purukumia kuin jääkiekkovalmentaja.
Hiihtäjät olivat jo ladulla, ja tämä tiilien valikoija tuskin malttoi katsoa tiilien perään. Selostaja selosti:
”Letka hajoaa ja mutta että letkassa pysyy Janne Immonen. Norja, Italia, Venäjä, Viro, Suomi, Ruotsi, Valko-Venäjä, Japani, Kazakstan, Ukraina, nämä joukkueet seitsemän sekunnin sisällä, siinä kymmenen kärkijoukkuetta…”
Ryynänen sylkäisi purukumin suustaan ja työnsi kaksi purukumityynyä tilalle ja leuat jauhoivat hermostuneesti. Selostaja selosti:
”Hyvin luistaa Janne Immosen suksi…ai jai jai, Immonen kupsahtaa siinä nurin, ei heti pääse ylös, pääsi ylös…”
Ja Immonen jatkoi hiihtämistä. Siinä meni Ryynäsen valvonnassa muutama epäkurantti tiili ehjien matkassa, ja Lammi vakoili kiikarilla alaisensa toimia, laski kiikarit silmiltään ja hiihteli tämän selän taakse, rykäisi ja sanoi kovalla narisevalla äänellään:
– Seuraat enemmän hiihtäjien menoa kuin tiilien laatua, enkö minä jo sinua varoittanut…
Työnjohtaja Lammin ikäinen mies asteli reippaasti paikalle, tosin puuskuttaen sillä miehen lempinimi oli ”metri kertaa metri, kantti kertaa kantti”, joka johtui siitä, että hänellä oli usein tapana sanoa noin, ja siitä että hän oli vartaloltaan lyhyt ja paksu.
– Voisiko, voisiko työnjohtaja tulla valupuolelle, siellä on ongelmia, seula meni tukkoon ja sen sellaista, mies sanoi.
– No voihan tuhat tulimmaista, ongelmia on täälläkin, Lammi sanoi, mutta lähti kuitenkin hiihtelemään valupuolen miehen jälkeen.
Ryynäsen suu meni sala ivalliseen asentoon, ja hän katsoi televisiosta enemmän hiihtäjien menoa kuin liukuhihnalla kulkevien tiilien laatua.
Sitten oltiin jo siinä vaiheessa, että Immonen tuli kolmantena maaliin ja lähetti Harri Kirvesniemen matkaan.
Ryynänen oli taas huolimaton.
”Nyt Harri, nyt on pysyttävä mukana”, sanoi selostaja.
Kilpailu eteni, Suomi ja Ruotsi tulivat tasaparina vaihtoon, ja Sami Repo lähti viemään viestiä.

Kisa oli jo edistynyt niin, että norjalainen kärjessä ja perässä hiihtävä Repo olivat lähestymässä vaihtoaluetta, ja selostaja sanoi:
”Nyt ollaan lähellä maailmanmestaruutta ja viestivoittoa…”
Lammi hiihteli Ryynäsen selän taakse ja osoitti televisiota kaukosäätimellä kuin olisi ampumassa pistoolilla ja sammutti vastaanottimen ja häipyi paikalta.
– Kyylä, hiihtelee kaukosäätimen kanssa. Mistä minä nyt saan kaukosäätimen, vaikka eihän niitä varmaan ole muilla kun tuolla kyylällä, Ryynänen sanoi.
Epäkurantteja tiiliä kulki väärää kuljetinta.
Aikaa meni Ryynäsen noituessa kuin kansakoululaisen, joka odottaa suvivirttä.
Sitten kulki korjausmies Horttanainen ja sanoi Ryynäselle:
– Kato koiraa.
– TV pimeni, sanoi Ryynänen.
Horttanainen veti kapulan taskustaan ja taikoi television auki ja sanoi ennen kuin katosi:
– Olen sukua Kuikka-Koposelle.
Television kuvaruudussa viestiankkuri Mika Myllylä hiihti ylivoimaisessa johdossa:
”Nyt se tulee…”, sanoi selostaja.
Ryynänen hekumoi, ja tiiliskivien valikointi meni entistä enemmän sekaisin.
Siinä vaiheessa kun selostaja sanoi, että Suomi on maailmanmestari ja että Kyrö ja kumppanit saavat sykkeen tasattua, Ryynäsen kädestä lähti tiiliskivi lentoon ja osui alaisiaan vakoilevan työnjohtaja Lammin päähän, joka kaatui lattialle ja jäi siihen makaamaan.
Horttanainen oli taikonut itsensä Ryynäsen selän taakse ja sanoi:
– Se oli temppu, Kyylä makaa maassa monot suorana!
– No pyörtyyhän sitä, kun Suomi kukistaa Norjan ja voittaa maailmanmestaruus viestikullan, HYVÄ SUOMIII! Ryynänen hihkui.