Ihan kohtalainen kirvesmies Asterix Rahikainen tumppasi sätkänsä sadoista tumpatuista sätkistä tummentuneeseen ikkunalautaan ja näppäsi tumpin nätissä kaaressa alas Kuninkaankadulle. Roskiksen kanteen se ei osunut tälläkään kertaa, mutta riittävän lähelle kuitenkin aiheuttaakseen lievän hymyn pienen miehen rokonarpisille kasvoille. Vähälukuiset ja vaatimattomat olivat ilot Rahikaisen elämässä ja tämä oli yksi niistä. Tammikuun puolivälin kylmä pohjoistuuli pöllytti raivokkaasti kevyttä lumihöttöä kaduille uskaltaneiden kasvoille saaden heidät nostamaan takkiensa kauluksia ja kiristämään kävelyvauhtiaan. Kinokset kasautuivat hitaasti putiikkien näyteikkunoita vasten, aikoja sitten lehdettömiksi puhalletut puut antautuivat viimalle villisti heiluen ja Rahikainen sulki tupakointi-ikkunansa.
Kuten useimpina arki-iltoina, Rahikainen alkoi valmistella iltapalaansa noin kymmentä minuuttia vaille kymmenen. Näin hän olisi television ääressä lautasineen sopivasti uutisten alkumusiikin narahtaessa soimaan neljätoistatuumaisen putkitelkkarin useimmiten ihan hyvin toimivasta monokaiuttimesta. Sinisellä lenkillä ja kermajuustolla päällystettyä, ihan oikealla voilla voideltua vehnäpaahtoleipää ja kyytipojaksi kunnon lasillinen kirnupiimää. Sitä Rahikainen olisi iltapalaksi syönyt tänään, jos kaapissa olisi vain kyseisiä elintarvikkeita ollut. Koska palkkapäivään oli vielä viikko ja koska Rahikaisen budjetointikyvyt olivat aina olleet alle keskitason, oli hänen tällä kertaa tyydyttävä kevyesti kuivahtaneella maksamakkaralla päällystettyyn näkkileipään, aamulta jääneeseen omenan puolikkaaseen ja lasilliseen kädenlämpöistä vettä. Kyllä talossa kylmääkin vettä oli, sen Rahikainen tiesi, mutta se vain oli ilmeisesti kaikki käytetty lämpöpattereiden täytteeksi.
Uutisten, sään ja urheilu-uutisten jälkeen Rahikainen sulki television ja joi loput huoneilmassa hivenen viilentyneestä vedestään. Yleensä seuraavaksi olisi vuorossa päällysvaatteiden riisuminen ja hammaspesu, jonka jälkeen ehtisi poltella vielä yhden tupakan ennen sänkyyn vetäytymistä ja kirjan avaamista, mutta tänään Rahikainen päätti jäädä vielä hetkeksi istumaan, kokeilla miltä se tuntuisi. Ainoa asunnossa kuuluva ääni olisi ollut keltaisen, kirpputorilta ostetun seinäkellon tikitys, jos siitä ei olisi ollut patteri lopussa. Nyt ei kuulunut mitään. Ei yhtään mitään.
Huomenna olisi torstai. Herätys viideltä ja bussiin kymmentä vaille kuusi. Palkkaennakkoa pitää muistaa pyytää, koska maitokin on lopussa. Sähkölaskun eräpäivä meni kaksi viikkoa sitten, sekin pitää maksaa heti töiden jälkeen. Kirjojen lainojen uusiminen. Ehkä olisi kerrankin järkevää tehdä iso ruoka, jota voisi sitten syödä evääksi useana päivänä. Joku laatikko vaikka, tai keitto. Eikä yhtään kaljaa parane ostaa, ennakoilla ainakaan. Sitten palkkapäivänä pitää juhlia vähän tietenkin, mutta näistä pienistä ei kannata sellaiseen tuhlata. Olikohan se vähän rypistynyt plussaseteli vieläkin sen toisen takin taskussa? Jos sen olisi muistanut tänään aiemmin, leivän päälle olisi saanut muutakin kuin käpristynyttä maksamakkaraa. Tupakkaakin pitää ostaa. Riittääköhän satanen? Kesälomaan viisi kuukautta, eläkeikään kaksikymmentä vuotta ja kuolemaan ehkä vähän alle.
Hetken päästä Rahikainen nousi sohvasta, käveli päättäväisesti eteiseen, puki päällensä pilkkihaalarin sekä saappaat ja lähti yksiönsä ovesta ulos viimeistä kertaa sulkematta sitä perässään.
SUODATA
