Toivo

Kirjoittaja semminki
Lukuaika 1 min
01.10.2024

Mauri yritti tehdä jotakin. Hän koki, että silloin ulkopuolelta tulevan ratkaisun saanti olisi todennäköisempää. Hän tarvitsisi useita onnen kantamoisia peräkanaa. Ei Mauri uskonut saavansa niitä, mutta hänen täytyi myöntää, että se oli mahdollisuuksien rajoissa. Käsittämätöntä, kuinka pienen toivon varassa Ihminen voi elää.

semminki

naulankantaan777@gmail.com Olen kai jäänyt jumiin tällaiseen. Että suollan tunteitani näin pihalle. En oikein jaksaisi välittää kieliopista, pilkuista, johdonmukaisuuksista ja sellaisista. Hakkaan vaikka kirjain k:ta paperille jos se auttaa.

Kirjoittajan muita novelleja

Kosketus

Yhdessä

SUODATA SUODATA