Lopullinen vapaus tai ei sittenkään

Varttuneella Irjallakaan ei koskaan olisi toista mahdollisuutta juoda pontikkaa sillä intensiteetillä kuin oma liha vaati eli kuolemaan asti. Toisen olion olemassa olo ja osuminen ajan saman liikeradan leikkaukseen oli sitä huolenpitoa mitä Isä taivaasta tarjosi pitäessään kurjan yksilön hengissä sitä tarkoitusta varten mitä hän itse ei ymmärtänyt mutta mistä hän kuitenkin oli vastuussa maallisille instansseille.

Niinpä maljan noustessa huulille oman elämänsä tuhon seppänä vapaus repäisi kaikki kahleet hänestä irti ja nosti kyyneltensekaisen kiitoksen hänen huulilleen – ja odotuksen kaipuun pelastajasta, jonka täytyisi tulla, jotta hän voisi lopettaa yrityksensä olla vapaa oma itsensä.