Hypyt pesästä

Se mihin hän turvautui riippui siitä mitä hänen ympärillään tapahtui. Ensimmäinen ponkaisu pesästä ilmaan ei ollut mikään kaljainen röyhtäisy. Se oli elämän vimmaa täynnä oleva uskon hyppy toivorikkaassa tietämättömyydessä kohti päämäärää minkä olemassa olosta ei ollut mitään selvyyttä. Vielä se ei ollut selviytymistä lähikuppilaan vaan jonnekin ihmeelliseen, satumaiseen tilaan missä elämä sykki, antoi halun rakentaa, luoda ja rakastaa… Kun kaikki oli saavutettu ja sen arvo nollaksi todettu, siivitti kiimainen röyhtäisy hänet vielä viimeiseen hyppyyn yrittää elää ja kuolla. Verkkokalvon kuva roikkuvasta lihasta ja vääntyvästä ihmisoliosta kävi sitä hämärämmäksi mitä kauemmaksi hän pesästään pääsi.