Sisäinen kuolema
Kirjoittaja semminki
Lukuaika 1 min
18.08.2025
Lepo sijaa antaa, Lars nauroi tarkoituksellisen katkeralla äänen painolla. Ei sylkemistä, ei keskisormea. Piti vain maata näissä vitun kuvitelmissa. Mitä kuolleempi hänen olemuksensa oli, sitä hurjimmat olivat mielikuvituksen sfäärit. Koska sisäiselle tahtotilalle ei ollut käytännön toteuttajaa, oli katkeruus oikeutettua. Hän halusi vain imeä keskisormea paksun peiton alla, vetää sisäänsä viimeisiä pellehapen rippeitä ja ajatella äidinkielen opettaja Mattilaa, sitä mulkkua joka muka tiesi mille kaikki nauroivat.