Kalorinvartija

Jokainen tietää, miten helppoa on päästä eroon rahoistaan ja miten vaikeaa kiloistaan. Tämän tiesin minäkin, mutta silti mielessäni siinteli jo tulevan kesän rantakelit ja uusi uimapuku, mikä näyttäisi päälläni tyrmäävältä. Muutama haaste olisi ohitettava sitä ennen.

Kuin tilauksesta näin paikallisessa sanomalehdessä Gigantin mainoksen uudesta, tekoälyllä varustetusta jääkaapista. Tekoäly laskee pakkausten viivakoodeista tuotteiden kalorimäärät ja kun ohjelmaan asetettu kalorien enimmäismäärä on saavutettu, ovi lukkiutuu ja avautuu uudelleen vasta 12 tunnin kuluttua. Tässäpä oiva vempain avuksi kesäisen tavoitteen saavuttamiseksi. Niinpä marssin Giganttiin ja näin jo silmissäni miten uusi uimapuku imartelisi vartaloni oikeita kohtia, kun lepäisin rantahietikolla ja keräisin ympäriltäni ihailevia katseita.

Myyjä oli oikein kohtelias ja ymmärtäväinen. Hän kertoi, että tämä uusi jääkaappimalli perustuu ainutlaatuiseen ja viimeisimpään tekoälyteknologiaan. Hän kertoi, kuinka paljon sitä oli myyty ja tulokset olivat erittäin lupaavia. Jääkaapin sovellukseen asetettaisiin oma tavoitteeni päivittäisestä kalorimäärästä ja muusta minun ei tarvitsisi huolehtia. Jääkaappi tekisi sen puolestani. Tulokset näkyisivät kropassani viimeistään kuukauden kuluttua ehkä jo parissa viikossa. Mikä parasta, ostoksen saisi maksaa osamaksulla.

Allekirjoitin kassalla monisivuisen sopimuspaperin, jota en jaksanut lukea. Myyjä lupasi, että jääkaappi toimitetaan minulle seuraavana aamuna, asennetaan paikoilleen ja entinen viedään pois samaan hintaan. Visa vingahti maksupäätteellä ikävästi jo ensimmäisen maksuerän kanssa, mutta olin varma, että ostos olisi sen arvoinen.

Katselin upouutta jääkaappiani ihastuneena. Säpsähdin, kun se alkoi puhumaan minulle. Tietenkin alkoi, olihan se varustettu tekoälyllä. Se ehdotti, että voisin halutessani antaa sille nimen, niin meillä olisi hauskempaa keskustella yhdessä. Nimesin sen Paavoksi.

Viiden aikaan iltapäivällä en enää saanut jääkaapin ovea auki. Revin kahvasta ja paukutin ovea, kunnes muistin, että ehkä olin jo käyttänyt päivittäisen kalorikiintiöni, vaikka en ollut mielestäni syönyt juuri mitään. Paavo vahvisti oletukseni. Kiintiö oli täyttynyt ja minun pitäisi odottaa seuraavaan aamuun, että ovi taas avautuisi. Minulla oli jo nyt aivan järkyttävä nälkä. Laskin tunteja oven avautumiseen ja kahdeksan aikaan illalla luulin tulevani hulluksi. Vatsani kurni taukoamatta enkä pystynyt keskittymään mihinkään muuhun.

Rukoilin Paavoa, että se avaisi oven ja saisin jotain syötävää. Se pysyi tiukkana ja sanoi, että olisin voinut miettiä tarkemmin, oliko sokerikuorrutteinen munkki lounaan jälkeen ollut välttämätön. Ei auttanut, vaikka sanoin että se oli vanha munkki ja kompostitavaraa. Kaivoin munkin jämät biojätteen seasta ja näytin niitä Paavolle, mutta turhaan. Se ei heltynyt tuumaakaan. Entä ne neljä nakkia, jotka olin kaikessa hiljaisuudessa hakenut jääkaapista? Paavon laskelmien mukaan olin juuri niillä ylittänyt päivän kalorikiintiön. Ne olivat koiralle, en edes syönyt niitä itse, parahdin suureen ääneen.

Paavo oli ollut minulla puoli vuorokautta ja halusin siitä eroon. Hittoon uimapuvut ja kesävartalot, en suostuisi kestämään tätä kidutusta enää yhtään pitempään. Soitin Giganttiin vain kuullakseni, että olin allekirjoittanut viiden vuoden sopimuksen tekoälyjääkaapista. Jos palauttaisin sen ennen aikojaan, tekisin sopimusrikkomuksen ja joutuisin maksamaan sakkoja.

En olisi koskaan uskonut, että rukoilen ja anelen jääkaappia avaamaan oven. Voiko tämän alemmaksi ihminen enää vajota? Paavo pysyi uskollisena siihen asennetuille koodeille. Se ehdotti, että voisi lyhentää tunnilla oven sulkuaikaa, jos noudattaisin sen antamia jumppaliikkeitä, mitkä kuluttaisivat päivän aikana kertyneitä kaloreita. Epätoivoissani suostuin.

Aloitetaan siitä, että teet kymmenen burpeeta, se sanoi minulle. Ei helvetti, mitä tahansa muuta, mutta ei näitä. Yritin kuitenkin, jaksoin kolme. Nämä eivät riittäneet Paavolle. Seuraavaksi kokeilin lankutusta ja punnerruksia. Yllätin itseni pitämällä lähes minuutin lankun, mutta punnerruksista ei tullut mitään. Jääkaapin ovi oli ja pysyi kiinni.

Istuin lattialla ja itkin. En pystynyt ajattelemaan muuta kuin jääkaapin sisällä olevaa grillattua broileria ja Rieslingiä, joilla olin ajatellut herkutella tänään. Olihan siellä myös pahan päivän varalle hankittu Fazerin Sininen. Sylkirauhasiani pakotti.

Hain varastosta kirveen ja moukaroin jääkaapin ovea minkä jaksoin. Nyt oli Paavon vuoro anella ja rukoilla minua. Pystyisimme vielä selvittämään tilanteen ja ehkä hän voisi hieman joustaa sulkuajasta. En kuunnellut enää ja lopulta Paavo hiljeni. Lopullisesti ja kokonaan. Vähän säälin sitä, mutta kun korkkasin valkoviinipullon ja puraisin ahnaasti rasvaa tihkuvaa broilerin koipea, olin taas onnellinen. Jälkiruoaksi söin kokonaisen suklaalevyn.