Tarinaksi syntynyt (bio 3/42)
Kirjoittaja Terävä
Lukuaika 1 min
11.06.2025
Kuten kaikilla ainutkertaisilla ihmisillä, myös Armaksen alkutarina ennen kouluikää, oli tyypillinen. Sen muodosti tieteelliseksi kutsuttu ihmislajin kehitystarina, johon hän myöhemmin tutustui erilaisissa kouluissa ja opistoissa, joihin hänet pakotti hänen olosuhdekontekstinsa sanelemat ihmisen muokkausstruktuurit. Se kehitystarinan, jota hän oli kuullut kutsuttavan todellisuudeksi, oli muokannut traditio ja toisaalta asiantuntijoiden tulkinnat ja väittämät. Kyse oli siis oikeasti todellisuuden vääristelystä.
Väestörekisteriltä myöhemmin tilaamiensa tietojen mukaan hän oli syntynyt jouluaattona kotisynnytyksessä Vaasan lääninkätilön avustamana kello 16.00, jolloin astrologisiksi kutsuttujen havaintojen ja johtopäätösten mukaan Aurinko oli Kauriin merkissä ja Kuu nousi Kravussa. Tähtien mukaan Armaasta tulisi sellainen, joka eläisi muistoissa, jotka oli kirjoitettu hänestä kauniiksi. Hän oli kokonainen, kuin yö ja päivä yhdessä, jo lapsuudenkodissa.
Tieteellisiin metodeihin ja perinteeseen orientoituneet asiantuntijat pitivät tieteeksi hyväksytyn tähtitieteen pohjalta tehtyjä väitteitä, ennusteita ja persoonallisia kuvailuja luonnollisesti uskomuksellisina, kuten myös muitakin Armaan elämän suunta määritteleviä kosmologisesti, kulttuurisesti ja horoskooppisesti jäsennettyjä tarinoita, joissa hän näyttäytyi Mayojen Sinisen Itsekehityksen Myrskynä, empaattisena mutta ulkopuolisena, joka oli kiinalaisessa määrittelyssä Tulitiikeri, joka itkisi joskus, muttei koskaan julkisesti. Kelttien horoskoopissa hän oli Omenapuu ja siksi kehittynyt tunteissaan, ja kaunis rungoltaan.
Lääninkätilö ei koskaan epäillyt hänen ainutlaatuisuuttaan. Hän oli nähnyt Armaan ensimmäisenä, verisenä ja varmana, syntymässä johon ei tarvittu muuta kuin lämmintä vettä, suojaisan saunan ja hiljaisen hetken. Vuosien mittaan Armas alkoi ymmärtää, ettei hänen tehtävänsä ollut tulla valmiiksi vaan muuttua kertomukseksi. Elämä oli improvisaatio, jonka askelmerkit syntyivät liikkeessä. Jos rytmi katosi, hän vain vaihtoi aikatilaa – kuten unessa, josta ei herätä, vaan jossa tanssitaan maailmasta toiseen maailmaan.