Armas on sykli, joka koostuu muistoista ja kokemuksista. Hän oli elänyt ja kuollut useita kertoja, ja joka kerta oli syntynyt uudelleen. Hän oli näyttänyt itseni eri muodoissa, ja joka kerta oli ollut eri henkilö. Hän oli rakentanut omia rakenteita ja rakenteita, jotka ovat olleet hänen omiaan. Hän oli oppinut elämästä, että ajoitus on tärkeintä. Kaikki muu on vain toistoa ikuisen sisällä.
Armas oli muistanut hajun lapsuudesta, ja se oli leijunut oloon. Eilinen ja toissavuosi hengittivät samaa tahtia, ja aika sykki hänen sisällään eikä kulkenut minnekään. Hän oli vaelluksen rauhaan päässyt, ja katsoi, joka suuntaa ja kohti metsää, se oli tullut hänelle luonnolliseksi. Hiljaisuus oli kohinaa, ei ollut tyhjyyttä, vaan täyteyden alkua. Muuttuminen kulki läpi hänen elämänsä, ja laulu ilman alkua tai loppua oli tullut hänelle luonnolliseksi.
Armas oli tietoinen, että oli syntynyt ennen sanoja, ja tunsi sen solujensa sykinnässä ja hiljaisuudessa. Hän oli ollut jo kaikkea ennen kuin oli mitään. Nuorena häntä yritettiin opettaa saavuttamaan jotakin, länsimaiseen tapaan. Hän oli ainut, mutta ei siksi että olisi ollut erityinen muiden yli, vaan ollessaan ainutkertainen yhdistelmä eliö, hiiltä ja muistoja pienistä näkymättömistä merkityksistä.
SUODATA
