Armaan ajoitus

Armas Pohjolan energia oli vanhempi kuin taivas, mutta nuorempi kuin se ajatus, että mikään ylipäätään voisi olla. Hän ei muistanut syntyneensä, mutta jokin hänen sisällään muisti muuttuneensa bakteeriksi silloin, kun meri vielä kokeili ääntään. Merestä tuli Armaalle tärkeä, olihan hän itsekin kaksikolmasosaltaan vettä. Luonto ei kaikkineen kysynyt lupaa, kun Armaasta tuli elämä. Se vain nykäisi molekyyliketjua, ja niin hän liukui olemiseen — kuin ensimmäiset ajatukset, joita koskaan ajateltiin.

Hän jakoi kohtalonsa kukkien, hanhien ja heinäsirkkojen kanssa. Hän tunsi yhteyttä itiöisiin homeisiin ja aamunkoitteessa avautuviin terälehtiin. Kaikilla heillä oli aikansa. Hänkin sai omansa. Se oli ajoitettu luonnonlakien mukaisesti tarkasti, eikä siitä myöhästytty.

Elämän varrella joskus hän heräsi tunteeseen, ettei hän ollutkaan ihminen, vaan sykli, joka ei edennyt elämässä, vaan toisti elämää — bakteerista homeeseen, kukasta hanheen, sekunnista vuosituhanteen.

Joku voisi sanoa, että hän oli eksynyt aikatilaan. Hän itse sanoi olevansa rytmissä. Kun joku kysyi elämästä »mitä olet oppinut», hän vastasi »ajoitus on tärkeintä – maailmankaikkeus on ikuinen».