Tyhjä hiekkalaatikko hehkui kultaisena aamuauringossa ja kutsui häntä kirmaisemaan luokseen. Mielissään Birgitta istui sen puiselle reunalle. Yöllä oli satanut. Hiekka oli raskasta ja kosteaa. Se oli täydellistä kakkutaikinaa. Birgitta työnteli sitä keltaisella lapiollaan ja nyökkäili tyytyväisenä. Hän alkoi täyttää kirkkaanvihreää muoviämpäriä. Ahkeroidessaan Birgitta kuunteli lintujen laulua ja haaveili kesästä ja sen lupaamista seikkailuista. Kun ämpäri oli täynnä, Birgitta tasoitti reunat sileiksi napakoin läimäyksin. Hän otti kiinni ämpäristä ja kumosi sen tasoitetulle hiekalle. Birgitta rykäisi ja alkoi tomerasti taputtaa ämpärin pohjaa. Hän lausui loitsun:
”Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!”
Hän odotti hetken mieli juhlallisuutta uhkuen ja alkoi sitten varovasti nostaa ämpäriä. Birgitta hihkaisi mielissään nähdessään sileäreunaisen hiekkakakun. Päällinen oli hiukan epämuodostunut, mutta se antoi kakulle vain lisää persoonallisuutta.
”Kaunis olet”, Birgitta kehaisi ja otti taskustaan hammastikun, johon oli askarrellut vaaleapunaisen lipun. Hän tuikkasi sen kakkuun riemu sormenpäissä säkenöiden. Birgitta tuijotti hiekkakakkuaan haikein mielin kuin tietäen, ettei se olisi täällä enää, kun hän tulisi kotiin. Birgitta otti älypuhelimen ja ikuisti mestariteoksensa. Sen tehtyään hän oikaisi kivistävät säärensä ja lähti töihin.
SUODATA
