Ovikello

Herään ja avaan silmät. Sydän tykyttää. Mikä se oli?

On pimeää. Ilma tuoksuu kylmältä ja tuntuu iholla raskaalta. Ovikello. Keskellä yötä? En sytytä valoja, että ne ei tiedä mun olevan kotona. Ehkä ne menevät pois, jos eivät tiedä.

Ovikello soi.

Nousen sängystä. Hiljaa, varoen että en päästä ääntäkään. Sydän tykyttää.

Kävelen seiniä pitkin eteiseen. Avaan välioven hitaasti. Ovenkahva on kylmä. Kriiks. Kahvasta kuuluu ääni, kun painan sen alas. Katson ovisilmästä. Käytävässä on pimeää. Katseeni kohtaa silmät. Mies on hievahtamatta. Ukki? Mikä sillä on selässä?

Mies kurottaa kohti minua. Ovikello hakkaa korvissa. Kavahdan. Käsi roikkuu olan yli. Pää. Tummat hiukset. Ne näyttävät märiltä.

Mummo kuoli jo vuosia sitten. Se näyttää kalpealta. Katse on tyhjä, silmät sameat. Mies kääntyy pois. Askel raahaa raskaan kuorman kanssa ja näen kun pää keinuu selässä. Se katoaa pimeään käytävään, askel kerrallaan.

Herään. On pimeää. Sydän tykyttää. En liiku. En uskalla.