merjavee
Kosketus
Kosketus viipyy Annan iholla. Käden kosketus, joka saa perhosen siivet havisemaan vatsassa ja nostaa polttavan punan poskille. Heinäpellolla on kuuma. Auringon paahde sirisee päässä. Anna menee metsän reunaan, nostaa purosta […]
Aatos huokaa tyytyväisenä, kun välituntikello alkaa soimaan äänekkäästi. Hän kiiruhtaa ensimmäisten joukossa sisään ja alkaa valumaan pitkää käytävää pitkin. Hänen ajatuksensa ovat välitunnissa, joka oli sitä samaa kuin aiemmatkin. Hänen sormensa puristuivat automaattisesti nyrkkiin muistellessaan normaali luokkalaisten huutoja: APUKOULAISET, VAJAKIT JA IDIOOTIT. Jälleen kerran tuli muistutus siitä, että he ovat pohjasakkaa, arvottomia, häpeällisiä ja pilkan aihe.
Kun Aatos on asetellut kenkänsä ja takkinsa huolellisesti omalle paikalleen, hän ottaa askeleen taaksepäin tarkistaakseen, että ne olivat varmasti omalla paikallaan. Hän tuntee voimakkaan tönäisyn, jonka seurauksena horjahtaa kenkiensä päälle. Hän lyö polvensa ja tuntee siinä voimakasta kipua. Hänen tekee mieli huutaa ja tuntee silmäkulmassaan jotakin kosteaa. Aatos nousee urheasti ja vilkaisee poikajoukkoa, joka oli ohittanut hänet hetki sitten. Ehkä tuo äskeinen oli ollut puhdas vahinko. Hän katselee varovaisesti ympärilleen toivoen, ettei äskeisiin tapahtumiin kiinnitetty huomiota.
Aatos istuu pulpettinsa ääressä ja seuraa oppikirjasta tekstiä, jota oppilaat lukevat ääneen vuorotellen. Mitä lähemmäksi hänen vuoronsa tulee sitä enemmän hänen kätensä hikoavat ja sydämen syke nousee. Aatos tuntee perhosia vatsassaan aloittaessaan viimein lukemisen. Ensimmäiset sanat sujuvat hyvin, jonka jälkeen alkaa ilmenevää tuttuja ongelmia. Hän alkaa toistamaan yhtä sanaa lukuisia kertoja, eikä pääse eteenpäin tekstissä. Hän punastuu korviaan myöten ja on erottavinaan muiden ilkikuriset ja ivalliset katseet. Opettajankin katse näyttää ankaralta ja tylyltä. Aatos laskee katseensa häpeissään ja kokee ettei hänellä ole minkäänlaisia mahdollisuuksia puolustautua.
Kiinnostunut kirjallisuudesta ja halukas kehittymään kirjoittajana.
SUODATA