Iltakävely täysikuun kanssa

Kirjoittaja Katja Villanen-Juvakka
Lukuaika 1 min
30.11.2021

Makaan sängylläni väsyneenä pitkän marraskuisen päivän jäljiltä. Tunnen olevani loppuun imetty, voimaton. En saa nukahtaa vielä, ilta on vasta aluillaan ja vielä olisi tehtävää. Kerään voimanrippeeni ja nostan laiskasti itseni sängystä. Pukeudun ja astun ovesta ulkoilmaan.

Astelen hiekkatietä ripein askelin. Pitkän harmaan päivän jälkeen pimeys tuntuu hyvältä ja normaalilta. Se kertoo siitä, että vuorokauden ajat sentään vaihtuvat. Nykyään harmaa, tasainen kosteus usein kadottaa vuodenajat ja vuorokaudenajat. Muistelen tänään päivällä kadut peittänyttä loskaa ja sen kastelemia sukkia katsellessani pimeää tietä edessäni. Loskan lätinä on nyt poissa, kun pakkanen on jäädyttänyt lenkkitossujen alla rusahtelevat pikkukivet. Se ilahduttaa minua.

Tunnen jonkinlaisen pilkahduksen. Se tuntuu raikkautena hengittämässäni ilmassa, viileytenä kasvojeni iholla, rapinana jalkojeni alla. Alakulo alkaa hellittää. Nostan katseeni maasta ja vilkaisen sivulleni. Näky taivaalla saa minut pysähtymään. Täysikuu loistaa ohi kiitävien, tummanharmaiden pilvien väleistä luoden ympärilleen lumoavan näytöksen. Se häikäisee kirkkaana ja teräväreunaisena, virheettömän täytenä, sumeten välillä hämyiseksi valonkajastukseksi ohuen pilvimassan takana, kadoten hetkittäin kokonaan. Pilvet kiiruhtavat niin, että hetken ajan luulen kuun kiitävän vauhdilla niitä vastaan.

Jatkan matkaani. Kuu seuraa vierelläni. Sen loistaessa tie on valoisa, sen kadotessa pilvien taakse tie hämärtyy. Vaikken koko ajan näe kuuta, tunnen sen olevan seurassani ja hyväilevän mieltäni. Se lähettää minuun energiaa, valoa, kiihtymystäkin. Aika ajoin se pakottaa pysähtymään ja hypnotisoi nauttimaan kauneudestaan ja hengittämään valoaan. Ystäväni kuu on tullut lumoamaan minut.

Kävelen kotiovelle. Luon vielä kiitollisen katseen taivaalle. Astuessani sisään huomaan väsymykseni kaikonneen. Raapustan ulkona mieleen putkahtaneen kirkkaan ajatuksen muistilapulle ja ryhdyn hyräillen laittamaan iltapalaa. Tiedän valoisan ystäväni valvovan ikkunan takana.

Katja Villanen-Juvakka

Olen kirjoittaja, joka saa voimaa luonnosta, perheestä, ystävistä, talviuinnista, uuden oppimisesta, lukemisesta ja kirjoittamisesta. Jokainen arkipäivän tapahtuma voi olla seikkailu. Minuuttinovelleissani kirjoitankin mielelläni pilkahduksista, joita ihan tavallisesta arjesta löytyy.

Kirjoittajan muita novelleja

Pulahduksen lumous

Joulunalle

SUODATA SUODATA