Toivon varassa

Leposijastaan huolimatta asuminen oli käynyt mahdottomaksi. Erilaiset ötökät, etenkin laivojen mukana tulevat vierasperälajikkeet, olivat tehneet Maurin olon sietämättömäksi. Enää kyse ei ollut vain rapinasta ja öisistä napsahteluista ja äkkinäisistä liikkeistä vaan suorasta ja systemaattisesta haitasta hänen henkilökohtaista elämäänsä kohtaan, aivan kuin nuo ällöttävät pikku otukset yhdessä olisivat sopineet tavasta murtaa hänen vastarintansa. Kun Mauri näki kokonaisen armeijan heiluvine pistimineen, auki olevine suineen ja kiiltävine kitiinipanssareineen, ei hänelle jäänyt muuta mahdollisuutta kuin yrittää paeta. Mutta toiseen uneen siirtyminen tai herääminen olivat poissuljettuja vaihtoehtoja. Hän ei mitenkään kestäisi ajatusta että kaikki olisikin totta. Toisaalta ei hän itse voinut vaikuttaa siihen mitä unta hän milloinkin näki. Jäljelle jäi karmea vaihtoehto: katsoa kuinka elävät oliot söivät hänet hitaasti loppuun asti – ja toivoa – että kaikki todellakin oli vain unta.