Salainen yliopisto

Puola, 1941.

Krzysztof astui kapakkaan Varsovan huonomaineisemmassa osassa ja katsoi ympärilleen. Tiskillä epämääräisen näköiset, räikeästi meikatut naikkoset keskustelivat kovaäänisesti. Pöydissä kanta-asiakkaat rähjäisissä vaatteissa nuokkuivat.

Krzysztof ei normaalisti käynyt tällaisissa paikoissa, mutta hän rohkaisi itsensä ja käveli tiskille. ”Yksi kahvi.”

”Kahvia meillä ei ole ollut pitkään aikaan”, kovanaamainen baarimikko sanoi. ”Joudut tyytymään vodkaan.”

Krzysztof ajatteli, että tällaisissa paikoissa vodkana saatettiin tarjoilla mitä tahansa, mutta jotain oli tilattava. ”Pistä yksi.”

Krzysztof istui vodkansa kanssa vapaaseen pöytään. Kohta eräs ympäripäissään oleva asiakas lähestyi häntä. ”Ala menemään, täällä ei tuollaisia siloposkia tarvita.” Krzystov tosiaan 20-vuotiaana ja huolitelluissa vaatteissa ei sopinut paikkaan.

”Odotan jotakuta”, Krzysztof vastasi. ”Hoidan asiani ja lähden menemään.”

”Bratkowski!”, humalainen huikkasi. ”Tällä jolpilla on asiaa.”

Siististi pukeutunut mies nousi nurkkapöydästä ja lähestyi Krzysztofia. Hän istuutui tämän pöytään ja sanoi: ”Vai kauppatavarani kiinnostaa. Minulla on juuri se, mitä haluatte.”

Mies kaivoi nipun postikortteja taskustaan ja alkoi esitellä. Niissä oli maalattuja kuvia bikinipukuisista naisista vihjailevissa asennoissa. ”Katsokaapas tätä, suoraan Amerikasta… Eikö?… Ehkä bikinit häiritsevät teitä? On minulla versioita ilman vaatteitakin.”

”Ei mitään tuollaista”, Krzysztof sanoi.

”Ehkä haluaisitte elävää naista”, Bratkowski sanoi. ”Sekin voidaan järjestää.”

”Olen ihan muulla asialla”, Krzysztof vastasi.

Tällöin sisään astui mies siisteissä vaatteissa. Krzysztof katsoi sinnepäin. Krzysztof ei tuntenut miestä, mutta ajatteli, että tämä sen oli pakko olla. Mies käveli Krzystofin pöytään. Bratkowski poistui.

”Hullu laskija iskee”, Krzysztof sanoi.

”Hullu painaja vastaa”, mies vastasi.

Salasanat oli vaihdettu, ja Hullu painaja antoi Krzysztofille nahkasalkun. Krzysztof avasi salkun ja katsoi sisälle. Vihkoja täynnä korkeampaa matematiikkaa, kuten pitikin. Oppimateriaaleja salaiseen yliopistoon. Krzysztof sulki laukun ja poistui sen mukanaan.

* * *

Krzysztof käveli Varsovan katuja salkku mukanaan. Kun puolalainen nuorukainen liikkui Varsovassa, se oli aina vaarallista. Saksalaismiehittäjän partio saattoi pysäyttää tämän ja kysyä papereita. Vaikka paperit olivat Krzysztofilla kunnossa, natsit harjoittivat mielivaltaa ja saattoivat viedä puolalaisen pakkotyöhön ihan ilman syytä.

Kassillinen yliopistotason matematiikkaa kuitenkin lisäsi riskiä. Natsit pitivät puolalaisia alempana rotuna ja olivat kieltäneet näiltä korkeamman koulutuksen hengen uhalla. Halusivat puolalaisista kansan, joka koostui oppimattomista palvelijoista.

Krzysztof käveli torin tienoilla. Natseja ei näkynyt, joten hän päätti oikaista torin poikki. Vihannesmyyjiä oli muutama, ja heidän tarjoomuksensa olivat niukkoja. Suuri osa ruuasta meni miehittäjän tarpeisiin. Enemmän torilla notkui nuoria miehiä nahkatakeissaan. Mustan pörssin kauppiaita, mutta heidän tarjoomuksensa eivät olleet avoimesti näkyvissä.

Torin laidalla, erään talon seinässä julisteita. Natsipropagandaa, joka muistutteli yhteistyön tärkeydestä miehittäjän kanssa. Erääseen julisteeseen joku wannabe-vapaustaistelija oli töhrinyt Hitlerille Stalinin viikset. Krzysztovin huomion kiinnitti juliste, jossa luki siistein painokirjaimin: ”8.10.1941 Varsovan hallinto teloittaa torilla 20 luvattomaan opiskeluun syyllistynyttä puolalaista.” Alla oli teloitettavien nimet. Natsit mainostivat julkisia teloituksia pelottelutarkoituksessa. Krzysztov luki nimet ja huokaisi helpotuksesta. Ei yhtään hänen tuttuaan.

Matka Varsovassa jatkui keskustan kalliimmassa kaupunginosassa. Eräällä kadulla Krzysztof näki saksalaispartion tulevan häntä kohti. Nyt piti päättää: Kävelisikö muina miehinä heidän ohitseen vai kääntyisikö muina miehinä sivukadulle. Natsit pysäyttelivät satunnaisia ohikulkijoita, mutta sivukadulle kääntyminen puolestaan saattoi herättää heidän epäilyksensä. Kumpi olisi riskialttiimpaa?

Natsit olivat vielä kaukana, joten Krzysztof kääntyi seuraavasta kadunkulmasta ja läksi kävelemään muina miehinä. Takaa ei kuulunut ääniä, joten natsit eivät ilmeisesti olleet tulkinneet kääntymistä pakoiluksi. Näin Krzysztofin reittiin tuli pieni mutka, mutta lopulta hän saapui päämääräänsä.

* * *

Krzysztof nousi kerrostalon kolmanteen kerrokseen ja löysi etsimänsä: Asunto 19. Kaksi koputusta. Tauko. Kolme koputusta. Se oli sovittu merkkikoputus.

Keski-ikäinen nainen tuli avaamaan. Rouva Wolinska. Hän ei itse osallistunut opiskeluun salaisessa yliopistossa, mutta halusi tukea puolalaisen oppineisuuden asiaa niin, että antoi yliopiston käyttää asuntoaan.

Krzysztof käveli salonkiin. Muut olivat jo paikalla, eli muut opiskelijat, neljä nuorukaista sekä yksi nuori nainen. Salainen yliopisto oli avoin kummallekin sukupuolelle. Paikallaolijoista tärkein kuitenkin oli professori Kuratowski. Tämä huippututkija teki osansa taistelussa miehitystä vastaan. Hän nimittäin luennoi pyyteettömästi matematiikasta puolalaiselle nuorisolle, jolta oli muuten kielletty korkeampi koulutus.

Professori Kuratowski oli Krzysztofin sankari. Ulkoisesti hän ei ollut näyttävä. Hän oli lyhyekö ja hintelä, mutta se äly ja pyyteettömyys, joka asui hänen silmiensä takana oli omaa luokkaansa. Krzysztof koki hengenheimolaisuutta professori Kuratowskin kanssa. Krzystof opiskeli vaikka se vaaransi hänen henkensä ja professori Kuratowski opetti vaikka se vaaransi hänen henkensä. Kumpikin piti matematiikkaa niin tärkeänä, että sen puolesta kannatti ottaa riski.

Samankaltaisia opintosoluja, kaikissa muissakin akateemisissa aineissa, oli lukuisia ympäri Varsovaa ja muutenkin Puolaa. Ne olivat järjestäytyneet löyhäksi verkostoksi, mutta opiskelijat eivät turvallisuussyistä tunteneet kuin omat solunsa.

”Ah, Krzysztof”, professori Kuratowski sanoi. ”Saitko oppimateriaalit?”

”Sain”, Krzysztof vastasi. ”Ei ongelmia.”

Krzysztof avasi salkun ja jakoi painetut vihkot kaikille läsnäolijoille. Loput kolme kappaletta hän antoi professori Kuratowskille.

Kuratowski alkoi luennoimaan: ”Edellisellä luennolla saimme kompaktisuuden käsiteltyä. Tällä luennolla paneudumme yhtenäisyyteen. Topologinen avaruus on yhtenäinen, jos sitä ei saada jaettua kahteen sellaiseen osaan, joiden sulkeuma on osa itse.”

Opiskelijat seurasivat opetusta juuri saamistaan vihkoista kuunnellen samalla Kuratowskin luennointia. Topologia oli matematiikan osa-alue, joka oli saanut alkunsa siitä, että tutkittiin niitä geometrisiä ominaisuuksia, jotka säilyvät, kun kappaleita venytetään ja väännetään, muttei revitä. Kuratowskin erikoisalaa oli kuitenkin topologian aksiomaattinen käsittely. Aksiomatisointi antoi hyvin yleisen ja abstraktin viitekehyksen, jossa tarkastella topologiaa.

* * *

Kun luentoa oli jatkunut jonkun aikaa, ovelta kuului napakka koputus. ”Öffnen sie die Tür”, ovelta kuului.

”Natsit”, professori Kuratowski kuiskasi. ”Ovat saaneet vihiä touhuistamme.”

Rouva Wolinska keräsi nopeasti vihkot kaikilta pois. Hän avasi erään komeron. Sen alin hylly oli irtonainen ja sen alle jäi salalokero. Rouva Wolinska laittoi vihkot salalokeroon ja meni avaamaan ulko-oven.

”Tarkastus!” natsipartion johtaja sanoi.

”Olimme istumassa iltaa”, Wolinska vastasi.

Natsit ryntäsivät sisään ja alkoivat tutkia paikkoja. He penkoivat kaikki kaapit ja heittelivät niistä tavarat ulos. Kun saksalainen tutki sitä kaappia, jonne Wolinska oli vihkot laittanut, Krzysztofilla hyppäsi sydän kurkkuun. Saksalainen kuitenkin tyytyi vetämään viinalasit siitä lattialle eikä löytänyt salalokeroa. Viinalasit tosin särkyivät.

Sitten Krzysztof tajusi, että professori Kuratowski oli laittanut ylimääräiset vihkot salkkuunsa, ja salkku oli lattialla. Hän kuitenkin huojentui hiukan, kun professori Kuratowski työnsi salkun jalallaan sen sohvan alle, jossa hän istui.

”Ei mitään!” sotilas yksi toisensa perään sanoi.

Sotilaiden johtaja kysyi Wolinskalta: ”Mitä teette täällä?”

Krzysztof toivoi, että Wolinska keksisi hyvän selityksen.

”Tämä on vain rukouspiiri”, Wolinska vastasi.

”Mitä oikein rukoilette?” upseeri kysyi.

”Viimeisimpänä rukoilimme, että Jumala antaisi meille voimia olla kuuliaisia esivallalle”, Wolinska vastasi. ”Anna keisarille, mikä keisarin on ja Jumalalle, mikä Jumalan on, kuten Jeesus sanoi.”

”Kuka hiton keisari?” upseeri murahti.

Krzysztof säikähti. Rouva Wolinska oli mokannut.

”Se on kielikuva, joka tarkoittaa Führeriä”, Wolinska vastasi viattomalla äänellä.

”Olkoon”, upseeri vastasi. ”Mutta rukoilkaa tästedes kirkossa.”

Natsit poistuivat. Krzysztof huoahti helpotuksesta.

* * *

Natsien lähdettyä kaikki olivat niin säikähtäneitä, että päätettiin lopettaa luennot siltä päivältä. Korkeampi matematiikka vaati tyyntä mieltä, eikä keskittymisestä tulisi mitään jännittyneisyyden jälkitilassa. Ja seuraavaa luentoa varten pitäisi keksiä uusi paikka.

Kun oltiin poistumassa rouva Wolinskan luota, professori Kuratowski sanoi Krzysztofille: ”Katsoin viime kerralla palauttamiasi harjoitustehtäviä, ja ratkaisusi olivat nokkelia. Sinulla todella on lahjoja matematiikassa. Jos olet kiinnostunut, saattaisi olla mahdollista salakuljettaa sinut Englantiin niin, että voisit jatkaa opintojasi Oxfordissa.”