Kauniita unia

Vaihtoehtoisella aikajanalla vuonna 2005…

”Ja koska A:n distribuutio suppenee kohti yhden pisteen jakaumaa, raskaan vedyn protoni kiertää ellipsinmuotoista rataa”, Reijo sanoi.

”Mutta tuossa theta heilahtelee rajatta”, Kari sanoi.

”Suppeneminen pitää tietysti ottaa sopivaa jonoa pitkin”, Reijo sanoi.

”Tuossa on pointtia”, Kari sanoi. ”Jos sun laskelmat menee läpi, tämä artikkeli on Nature-tasoa.”

Reijo ja Kari olivat fysiikan tutkijoita Helsingin yliopistossa. Tämä oli heidän normaali työskentelytapansa: Kun toisella oli idea, toinen teki parhaansa ampuakseen sen alas. Jos idea kesti työkaverin kritiikin, mahdollisuudet paranivat, että se kesti tiedeyhteisönkin kritiikin. Ja jos idea kesti tiedeyhteisön kritiikin, se muutti vakiintunutta käsitystä atomien rakenteesta.

”Mun pitää mennä”, Kari sanoi. ”Pitää ottaa kauneusunet.”

Reijo mietti, mistä Kari uneksi. Mahtoiko hän olla toimintasankari vai rakastaja? Unipillerit olivat muodissa. Sellaisen nauttinut vaipui pariksi tunniksi unimaailmaan. Reijo toivoi, että Kari ei ottanut unipillereitä, jotka saivat uneksimaan tieteellisistä läpimurroista. Sellainen saattaisi sekoittua hänen työhönsä.

* * *

Reijo istui lähes tyhjässä elokuvateatterissa nauttien popcornia. Valkokankaalla näytettiin Terminator II:ta. Elokuvateatterit pyörittivät nykyään klassikkofilmejä, koska uusia filmejä ei kannattanut tehdä. Unipillerien suosio oli tuhonnut elokuvat kulttuurimuotona.

Reijo oli nähnyt elokuvan jo silloin kun se oli ilmestynyt, mutta pystyi eläytymään Arskan edesottamuksiin, koska edellisestä näkemisestä oli aikaa. Tämä oli se määrä eskapismia, jonka Reijo halusi. Hänen fyysikontyönsä oli hänelle tärkeää, ja se vaati todellisuudentajua.

Kun Reijo poistui elokuvateatterista, hänen huomionsa osui kylttiin, jossa sanottiin, että elokuvateatteri suljettaisiin lopullisesti kahden viikon päästä kannattamattomana.

Siinä laatikostossa missä oli ennen ollut lukuisia lajeja irtokarkkeja asiakkaiden valittavana, oli nyt yhtä montaa lajia unipillereitä: Rakkautta keskiajalla, Bill Clintonin rakastajatar, Nörttikostaja, Agenttina Bulgariassa. Romantiikka ja jännitys olivat hallitsevat teemat. Seksiä ja väkivaltaa myytiin erikoisliikkeissä.

Reijo ajatteli, että bisnesihmiset tietysti myivät sitä mikä myy. Jos ihmiset uneksivat mieluummin kuin katselivat elokuvia, heille kannatti myydä unipillereitä.

* * *

”Ottaisin 500 grammaa savukylkeä siivuina”, Reijo sanoi ruokakaupan lihatiskilllä.

Poissaolevan tuntuisena asiakaspalvelija otti lihakimpaleen ja alkoi vimmatusti siivuttaa sitä.

”Ritari Roland hakkaa lohikäärmettä. Ritari Roland hakkaa lohikäärmettä”, asiakaspalvelija mutisi samalla.

Reijo ajatteli, että asiakaspalvelija oli varmaan unipillerin vaikutuksen alaisena. Viime aikoina myyntiin oli ilmestynyt sellaisiakin, joita pystyi käyttämään työajalla. Silloin uni ja työ sekoittuivat toisiinsa niin, että työ tuli tehdyksi, mutta työntekijän ei tarvinnut kokea työn yksitoikkoisuutta.

Asiakaspalvelija tarjosi pakettia Reijolle. Vimmoissaan hän oli siivuttanut vähintään seitsemänsataa grammaa. Reijo otti paketin vastaan eikä jaksanut huomauttaa ongelmasta. Tällaiseksi yhteiskunta oli mennyt viime aikoina.

Kun Reijo keräili muita ostoksia, hän ajatteli tilannetta fysiikanlaitoksella. Hän oli viimeinen työntekijä siellä, joka sai tulosta aikaiseksi. Muut uneksivat kuvitteellisista tieteellisistä läpimurroista. Reijo ei tosin tiennyt, missä hän julkaisisi tuloksensa, koska kaikki tieteelliset journalit olivat muuttuneet pupun julkaisijoiksi. Tutkijat haaveksivat tulokset, ja yhtä lailla journalien editorit uneksivat painattavansa huippututkimusta.

Kassalla myyjän oli vaikea nähdä summaa kassakoneesta. Lopulta hän sanoi ”Vain 30,95, hani.” Reijo mietti, mistä myyjä uneksi. Toivottavasti kyseessä ei ollut Pretty Womanin unipilleriversio.

* * *

Vuotta myöhemmin…

Reijo oli taas ruokakaupassa. Hän katsoi sitä hyllykköä, jossa alun perin oli ollut irtokarkkeja, ja sen jälkeen mitä erilaisimpia unipillereitä. Nyt kaikissa purkeissa oli yhtä ja samaa laatua. Lainsäätäjä oli puuttunut unipillerikaupan anarkiaan, ja nyt oli vain yksi sallittu laatu.

Lihatiskillä asiakaspalvelija viipaloi Reijolle huolellisesti täsmälleen 500 grammaa savukylkeä.

”Rakas Isoveli, rakas Isoveli”, hän hoki samalla.

Reijo ajatteli, että ainakin työn laatu oli noussut. Nyt kaikki uneksivat elävänsä ihanneyhteiskunnassa, jonka hallitsijana oli hymyilevä, aurinkoinen Isoveli. Uneen kuului se, että kaikki tahtoivat olla mallikansalaisia. Reijo ajatteli, että fysiikanlaitoksella se ei toiminut. Luova aivotyö vaati skarppiutta. Sitä ei ollut Reijon työtovereilla, jotka olivat huumanneet itsensä.

Kassalla myyjä piippasi Reijon ostokset huolellisesti ja antoi oikean määrän vaihtorahaa. ”Isoveljen siunausta”, hän toivotti Reijolle maksutapahtuman jälkeen. Reijo ajatteli, että toivotus oli yhtä hupsu kuin ”Jumalan siunausta” -toivotukset ennen muinoin.

* * *

Kerran kun Reijo käveli kadulla, hänen viereensä pysähtyi musta auto. Autosta astui ulos mustapukuisia miehiä, joilla oli siististi laitetut hiukset ja aurinkolasit. Väkisin he vetivät Reijon autoon.

Ajettiin, jonkun matkaa, kunnes oltiin perillä. Reijo retuutettiin Supon päämajaan.

Hänet istutettiin vastapäätä harmaapukuista miestä.

”Siinähän se vastarannan kiiski on”, mies sanoi.

”Vaadin saada tietää, miksi minut on pidätetty!” Reijo jyrähti.

”Sinä elät edelleen omassa todellisuudessasi”, mies sanoi.

”Minähän olen ainoa, jonka todellisuudentaju on jäljellä”, Reijo sanoi.

”Niin mutta sinä elät eri todellisuudessa kuin muut”, mies sanoi. ”Unipillerit aiheuttivat sen ongelman, että jokainen vetäytyi omaan todellisuuteensa. Siinä missä ennen oli ollut jaettu todellisuus, jokaisella oli nyt omansa. Tulimme siihen tulokseen, että se tuhoaa yhteiskunnan. Koska Pandoran lipas oli avattu, emme voineet kieltää unipillereitä. Niinpä pidämme huolta siitä, että niitä on vain yhtä laatua, että jokainen elää samassa todellisuudessa. Paitsi sinä.”

Reijo tunsi, kuinka kaksi miestä tarttui häneen takaapäin. Reijolle puhunut mies otti ruiskun ja tuikkasi sen Reijon käsivarteen.

* * *

”Rakas isoveli, rakas isoveli”, Reijo mutisi ja työnsi kirjeen postiluukkuun. Tämä oli nyt hänen työnsä, jakaa postia. Hän tarkisti seuraavan kirjeen päältä osoitteen. Hän halusi olla Isoveljen arvoinen, joten hän halusi olla varma että työnsi kirjekuoren oikeaan luukkuun.

Reijo mietti, että oli ihan hyväkin, että fysiikan laitos oli lakkautettu. Kun hän oli ollut siellä töissä, hän oli saanut jatkuvasti uusia ideoita. Oikeasti ideat olivat Isoveljen heiniä, ja Reijo oli tyytyväinen, ettei hän enää tallonut Isoveljen varpaille.

Reijo heitti uuden unipillerin kitaansa ja jatkoi postinjakoa.