Tohtori tuli kaupunkiin, 1996

”No niin, älkää valvoko liikaa sitten.” Sammiksen äiti napsauttaa olohuoneen valon pois. ”Ettekä katso mitään pelottavaa.”

”Ei, ei”, Marita lupaa yhteen ääneen Sammiksen kanssa, vaikka oikeasti yöllä kaikki on mahdollista.

Kun äiti sulkee oven, Sammis ryömii patjaltaan videoiden eteen ja avaa alakaapin. Hän työntää kätensä Disney-kasettien sekaan ja panee sitten nauhoitetun kasetin koneeseen.

”Mä kelaan mainokset.” Sammis tarttuu kaukosäätimeen ja voihkaisee sitten: ”Aah, Sully!”

Marita istuu peitto sylissään Toffo-papereiden keskellä, pyjaman pitkät hihat ylös käärittyinä. Hän tukahduttaa kiherryksen.

”Sully on melkein yhtä ihana ku Mika”, Sammis huokaa.

Marita tuntee värin kiemurtelevan kasvoilleen ja nyökkää pienesti. Sammis on niin erilainen, se uskaltaa sanoa kaiken. Vaikka suoraan Mikalle.

”Vai eiks susta”, Sammis haastaa. Tv-ruudulla popsimainos suhisee vauhdilla ohi eikä Marita saa suutaan auki, sanat ovat kuin juttuneet takahampaisiin. Sitten on jo myöhäistä, Sammis painaa play ja tunnari alkaa soida.

”No niin”, se huokaa, ”näitä on kaks jaksoo.”

”Parasta”, Marita henkäisee. Sokeri sikertää suonissa ja hän haluaa olla hereillä koko yön. Vielä enemmän hän haluaisi, että Sammis vielä puhuisi Mikasta, sanoisi jotakin siitä. Aloittaisi uudelleen.

”Tän jälkeen voidaan kattoa Salaiset kansiot”, Sammis kuiskaa. Siniset silmät ovat ruudun valossa kuin satelliitit. ”Iskä nauhottaa sitä aina.”

Marita nyökyttelee niin, että niska rutisee. Toffee tuntuu liimana kitalaessa ja hän toivoo, ettei Sammiksen äiti kuule, ettei se jäänyt kytikseen ja varmistamaan, kuten Liisa aina.

Ruudulla kamera laskeutuu lännenkylään, missä tohtori itse kävelee kori käsivarrellaan.

”Tykkääksäkin Mikasta?” Sammis kysyy ja kaivaa Snören punaisesta pussista.

Onni hulahtaa Maritaan ja hän miettii vain sekunnin.

”Joo”, hän huokaisee. Noin, nyt se on sanottu.

”Sen silmät on hurmannu mut”, Sammis huokaa ja tarttuu dramaattisesti poskiinsa, ”se on tosi ihana.”

”Ainaki yhtä ihana ku… ku Sully!” Tunnustuksen ryöppy sysää sanat Maritan suusta ja hetken hän voisi hävetä, voisi vetää kädet suun eteen, mutta Sammis vain rehahtaa vastustamattomaan nauruun.

”Ainaki yhtä ihana!” Hän nauraa ja siten Maritakin saa nauraa, ja viimein hän irtoaa, nyt, kun sanatkin irtoavat suusta ja leijailevat kohti hämärän olohuoneen kattoa.