Horoskoopit

Muiden silmissä se oli tietenkin magein juttu ikinä. Harri ikkunatoimistossaan kolmoskerroksessa, läppäri auki ja tähtikartat valtoimenaan.

Usein muut ohikulkiessaankin vilkaisivat kohti. Tuijottivat kelmeiden sälekaihdinten raoista Harrin valtakuntaan, jossa seinillä oli eläinradan merkeistä suurella rahalla maalattuja sisustuskuvia.

”Pitää olla visioo, visioo”, markkinointiosaston pomo oli hokenut, kun Harri toppuutteli hankintoja. Edelliset YT:n olivat olleet keväällä, ja silti markkinointimies paahtoi eteenpäin, puhui brändistä ja uudesta kuvasta.

Lopulta Harri nyökytteli mukana, kuivana ja tyhjiin puristettuna. Oli pakko suostua brändiksi.

Ennustus-Harrin horoskoopit ilmestyivät lauantailiitteessä. Ne olivat lehden suosituinta sisältöä. Sotauutisten ja lapsiaan ampuvien perheenisien keskellä Harrin ennusteet rahasta, rakkaudesta ja ihmissuhteista olivat vilvoittava keidas, jossa hän itse näki kuvajaisensa vääristyneenä, kuin paskahuussin pohjalle muodostuneessa lammikossa.

Vakavien uutisten otsikoita lukiessaan Harri häpesi itseään, typerää lahjaansa ja kykyään viihdyttää. Se tuntui irvokkaalta.

Seuraavan lauantain horoskoopit täytyi toimittaa taittajalle viimeistään torstaiaamuna. Usein Harri teeskenteli kahvihuoneessa nohevaa, kaikkensa hallitsevaa, mutta suti horot valmiiksi keskiviikkoyönä häpeähiki otsallaan ja palkkakuitti mielen perukoilla nännätellen.

Vaimo yritti valaa uskoa, puhua kulttuurista ihmismielen kannattelijana. Harri katsoi itseään eteisen peilistä ja näki epäjumalan, joka vei kansan ajatukset pois oikeista asioista.

”Jokos ne kohta”, taittaja huusi ovelta.

Se oli yksi harvoja, joka uskalsi tulla huoneeseen koputtamatta. Muut kyllä kuikuilivat kiillotetun lasiseinän läpi, mutta eivät pyydelleet lounaalle tai afterworkeille. Harrin lahjassa oli jotakin ylimaallista, sellaista, joka nauratti, mutta samalla meni tavallisen taloustoimittajan hilseen yli.

”Joo, mä viimeistelen vaan”, Harri huikkasi tekoreippausäänellään pöytänsä takaa.

Ruudulla kursori suikki tyhjässä Word-pohjassa.

Harri vilkaisi muistiinpanojaan. TERVEYS, niissä luki, alla kolme kysymysmerkkiä. Vieressä loisti pari punakynällä sutaistua mukanerokasta ideaa: SIJOITUKSET, KESÄRAKKAUS?!?

Taittaja heilautti kättään ja pakeni käytävään. Harri puri hampaansa yhteen tavalla, josta hammaslääkäri oli vuositarkastuksessa varoitellut. Nieluun pyrki hapan röyhtäys lounasaikaista currykanaa.

Viime viikon horot olivat olleet menestys. Niihin Harri oli keksinyt uuden osion, SUKULAISUUSSUHTEET. Ihmiset rakastivat lukea olevansa oikeassa siitä, että läheisesi punoo juonia pääsi menoksi, ja sinä olet kuitenkin lopulta oikeassa.

Kukaan sadasta tuhannesta viikkolukijasta ei tuntunut välittävän siitä tosiasiasta, että samat onnentoivotukset luki myös se sukulainen, joka itseä otti niin jumalattomasti pattiin.

Harri huokasi, nousi ja luimi vesiautomaatille. Kylmä vesi lorui laiskasti firman mukiin. TULOS TAI ULOS, luki sen kyljessä pomon kuvan viereen tällätyssä puhekuplassa. Muki on markkinointijaoston ajatus yhteishenkeä nostattavasta vitsistä.

”Hei, Harri”, urheilun Matti huusi toimistostaan, ”mites ennusteet sujuu?”

”Siinähän ne.”

”Näeksä sieltä, joko mä ens viikolla saan siirron ManUun?” Matti kysyi ja höni tuttua nenänauruaan.

Harri tyytyi heilauttamaan kättään. Matin unelma jalkapalloelämästä eli sitkeästi huolimatta siitä, ettei se ollut nostanut persettään tuolista sitten 1980-luvun.

Työpöydän takana digitaalinen A4 seisoi edelleen tyhjänä. Harri toivoi, että tähtikarttojen henki tekisi työn hänen puolestaan. Että jostakin universumin takamailta hänen koneeseensa laskeutuisi astrologian henki, joka kirjoittaisi hänen puolestaan tällä viikolla Leijonan tulee pitää kukkaronnyörit tiukilla.

Kursori tikutti tyhjää vielä silloinkin, kun taittaja huivia kaulalleen sitoen huikkasi moikut lähtiessään.

”Laita ne vaan mun meiliin sit”, se sanoi hymyillen.

Harria liikutti naisen usko häneen, ihan kuin hänen toimituksensa ei viikosta toiseen olisi myöhässä. Harri ei edes muistanut naisen nimeä. Joku Tiina se oli, tai Minna. Teresan äitiyslomasijainen.

Miten se uskoikaan hänen kykyynsä toimittaa kansaa kannattelevia kulttuurielämyksiä, jotka tosiasiassa nostivat suuhun pahan maun.

Ikkuna antoi alas hämärtyneeseen kaupunkiin. Illan valossa kävelijät kiiruhtivat päät painettuina tuulista baanaa edestakaisin.

Heitä katsellessaan Harri tunsi kaipuuta menneeseen, kun lehdet vielä olivat tylsää aikuisten luettavaa ja hän selasi niistä ainoastaan sarjakuvat. Kun otsikot eivät merkinneet mitään, kauhut eivät tulleet uniin eivätkä olleet osa elämää. Ne kuuluivat toiselle, isommille. Sellaisille, jotka kyllä handlaisivat asian.

Eikö jokainen aikuinen kaivannutkin sitä? Aikaa, kun oli vain aikaa. Joka tuntui silloin tylsältä, mutta josta nyt ymmärsi totuuden.

Idea iski kuin sähkölataus neuvotteluhuoneen kokolattiamatosta.

Harri hätkähti pystympään ja oli pudottaa mukinsa. Aivan – siinä oli tämän viikkoisten ennusteiden avain. Hänen tuntemassaan lannistuksessa, jonka täytyi olla universaalia.

Harri käännähti tuolillaan, niiskautti ja laski sormensa näppäimistölle. Sormet muodostivat sanaparin MENNYT AIKA, ja sielu liikahti melkein toiveikkaana, taas yhden viikon selättäneenä.