Milla Suomela, ulkoasiansihteeri oli hiljattain saanut viran ulkoministeriöstä – kansainvälisten asiain valmennuskurssin käyty sekä edustusto- ja osastoharjoittelut takana. Hän oli työskennellyt puoli vuotta Jakartassa, Indonesiassa, ja nyt oli aika käynnistää itsensä ja elämänsä uudelleen Helsingissä tehdasasennuksiin palautettuna.
Hänen elämänsä mahtui kolmeen matkalaukkuun – vanhempien mökillä olevia tavaroita ei laskettu. Lapsuuden ja nuoruuden aarteet sekä talvivaatteet oli ollut tarpeen säilyttää.
Ystävyyssuhteet kaipaisivat päivitystä. Kuka seurustelee kenenkin kanssa ja kuka odottaa perheenlisäystä. Vaikka Milla ei juuri postikortteja lähetellyt, olisi hyvä tietää, kuka oli muuttanut. Lenkkikavereita olisi kiva olla. Puhelimeen oli lisätty uusia sovelluksia, myös Tinder. Ihan vain kokeilun vuoksi.
Hakaniemen rannassa tuoksui jo syksy, vaikka elokuussa oltiin. Milla käveli työmatkansa; pyörää hän harkitsi. Kaupunki oli muuttunut hieman hänen poissaolonsa aikana. Kun jostakin kulki ohi joka päivä, pieniä muutoksia ei välttämättä huomaa ja sitä miettii, että milloin muutos tapahtui.
Milla oli diplomaatti, ei tomaatti, kuten hänen siskonpoikansa oli väärin muistanut. Virkanimikkeellä sinänsä ei Helsingin päässä ollut merkitystä, diplomaattipassilla ei päässyt lentokentällä – tai missään muuallakaan – jonon ohi. Uuden tehtävän myötä verkostoituminen alkoi osin uudelleen. Sinkkuna erilaisiin tilaisuuksiin osallistuminen – kansallispäivän vastaanotoille, näyttelynavajaisiin ja muihin verkostoitumistilaisuuksiin oli toki helppoa ilman useamman ihmisen kalenterin säätöä, mutta jossakin vaiheessa menetti hohtonsa. Kalenteri oli välillä liiankin täynnä.
Arki oli arkea asemapaikasta huolimatta. Helsingissä sitä tuntui solahtavan helpommin arkeen tauonkin jälkeen. Milla asetti itselleen tavoitteen tutustua kotimaahansa uudelleen. Suomi oli muutakin kuin Helsinki. Turku, Tampere, Lahti ja Porvoo pyörivät päässä ensimmäisinä. Moni kollega tosin tuntui valitsevan lomakohteiksi hieman eksoottisempia paikkoja. Skopje, Bratislava, Dušanbe ja mitä näitä nyt oli.
Työpaikkaravintolassa tuntui olevan enemmän tuntemattomia kasvoja kuin tuttuja. Toki pikkuhiljaa kollegat tulivat tutummiksi.
Kaiken kaikkiaan Millasta tuntui, että maailmalta palaaminen oli kuin hänet olisi palautettu takaisin tehdasasetuksiin.
Kirjoitan yleensä lyhyesti ja napakasti.
SUODATA
