Venla rakasti kirjoja. Uusia kirjoja hän tosin osti harvemmin, mutta käytettyjä kirjoja hän haali pinoittain. Kirjastojen vaihtohyllyt ja pienet vapaat kirjastot maailmalla saivat hänet tiettyyn mielentilaan. Erityisesti hän ilahtui, jos kirjassa oli merkkejä eletystä elämästä. Omistuskirjoituksia hän kopioi pieneen vihkoonsa. Joko lahjanantajan saatesanat tai kirjailijan viisaat neuvot lukijalle toivat kirjaan syvyyttä.
Koirankorvia eli sivujen taittamista hän ei voinut sietää – Venla suoristi kirjan sivut oitis.
Jos henkilö antaa rakastetulleen kirjan lahjaksi ja vuodattaa sydämensä omistuskirjoituksen, onko väärin luopua kirjasta? Pitääkö omistuskirjoitus repiä pois tai mustata? Venla itse säilyttäisi kirjan, vaikka eron hetki koittaisi. Missään tapauksessa hän ei sotkisi kirjaa. Vaikka hän itse pitikin omistuskirjoituksista, hän kirjoitti saatesanat lahjan saajalle aina erilliseen korttiin jota voisi käyttää kirjanmerkkejä. Näin kirja pysyisi siistinä.
Kirjoitan yleensä lyhyesti ja napakasti.
SUODATA
