Se on sotkuinen, se on keskeneräinen. Se näyttää hajanaiselta, rakoilevalta ja pitäytymättömältä. Se ei osaa pysyä paikallaan, se liikkuu koko ajan.
Mikään ei kelpaa, missään ei ole koskaan hyvä, koko ajan pitäisi olla liikkeessä ja etsiä parempaa.
Voi kunpa joku olisi sanonut Annalle, että pysähtyisi. Keskittyisi olennaiseen ja olisi tyytyväinen siihen hetkeen ja sen aikaiseen elämään. Olisi nauttinut pienestä lapsestaan sen sijaan, että etsi omaa suuntaansa. Olisi antanut perheelleen aikaa sen sijaan, että juoksi pitkin kyliä jakaakseen nimeään.
Annan elämässä mikään ei ole pysyvää, hommat ovat tietoisesti aina levällään ja suunnitelmat sinkoilevat joka suuntaan. Suunnitelmia tulevista matkoista, keikoista, kilpailuista ja oli kalenteriin jopa merkattu ST.
Vaikka miten lähipiiri olisi toivonut pysyvyyttä ja tasapainoa, sitä Anna ei pystynyt antamaan. Perheaika sekoittui keikkailuun, perheen kanssa matkustaminen oli ujutettu kilpailumatkaan ja ST:n aikana Anna ei keskittynyt olennaiseen, vaan sätti itseään uusista kehon muhkuroista ja mietti koska ehtisi hierontaan.
Työ oli harrastus ja harrastus työ. Anna ei pystynyt erottamaan niitä, eikä edes välillä tiennyt mistä se palkka koostui, mikäli sellaisen sai edes kuukausittain. Kun tili tuli, se myös meni, usein narsistiseen tapaan Annaan itseensä ja huomiotta jäänyt puoliso sai hoitaa talouden. Koska olihan esiintymisasut tärkeämpiä, kuin jääkaapin täyttäminen tai vuokran maksaminen.
Annan sairastuessa paletti sekoittui ja pahasti. Keikat, kilpailut ja niihin liittyvät matkat piti siirtää ja tässä tuijotettiin vain omaa napaa, ei tiedusteltu kolmivuorotyötä tekevän puolison aikatauluja tai mahdollisia lapsen kuljetuksia. Lapsi olikin usein mummolassa, kun puoliso oli töissä, koska Anna oli aina liikkessä. Tai makasi kotona sairaana. Silloin verhot oli ikkunoiden eteen vedettyinä, Anna itse petaamattoman sängyn pohjalla, mieli matalalla ja harmaa pilvi yllään.
Lapsi otti tästä opikseen. Hän oppi nauttimaan pienistä iloisista hetkistä. Hän eli hetkissä. Hän ei suunnitellut, hän vain meni ja teki, kun huvitti. Hän oppi hallitsemaan ajan käyttöään, hän rakasti siivoamista ja järjestyksen yllä pitämistä. Hän luotti omiin tuntemuksiinsa ja tekikin päätökset tunne edellä. Lapsi teki omaa palapeliään pala kerrallaan, hiljaa ja rauhassa.
Anna ei ikinä löytänyt rauhaa tai tasapainoa elämäänsä. Hän menetti lapsensa, puolisonsa ja sitä myöten taloudellisen turvansa. Anna luulee, että lapsi on hänen paras ystävänsä, koska hänellä ei muita ystäviä ollutkaan, vain faneja ja keikkakavereita. Lapsi on kuitenkin osannut sulkea Annan sellaiseen kohtaan elämässään, että siihen on helppo tarttua, mutta helppo laittaa myös pois ja tunkea se perimmäiseen nurkkaan, missä ei ole muuta kuin pimeys ja pöly.
SUODATA
