Terapiasessio 1

“Vai että Varjo. Aika erikoinen nimi. Käytättekö sitä useinkin?”
“Vain käydessäni kallonkutistajalla.”
“Kuulostaa jonkinlaiselta supersankarilta.”
“Kuka sanoo etten ole sellainen?”
“Kertokaahan arjestanne?”
“Päivät sujuvat näin: Makaan sohvalla ja katson ostos–tv:tä. Sellaista se on ollut sen jälkeen, kun isoisäni katosi. Tiedätte kaiketi Hammerin?”
“Se mystinen miljonääri.”
“Jep. Hänellä oli tapana ottaa minut mukaansa seikkailuilleen. Kävimme viidakoissa, autiomaissa ja kaiken maailman vuoristoissa. Sanotaan että juuri me toimme sen outouden tähän kaupunkiin. En usko, että he ovat siinä täysin väärässä.”
“Toitte kuulemma paljon tuliaisia matkoiltanne.”
“Joo. Ja niiden mukana tuli kaiketi se taikuus tähän kaupunkiin, joka on silti musta kuin pirun sydän.”
“Mustasta puheen ollen. Miten yönne sujuvat?”
“Vaikeammin. Tunnen että jokin ottaa minusta vallan silloin. Siitä nimikin: Varjo. Muutun varjoksi entisestä itsestäni. Minusta tulee yön kostaja. Etsin silloin Hammeria alamaailman tunneleista.”
“Uskotteko hänen olevan siellä?”
“Missäpä muualla. Hän tunsi hyvin kaupunkimme pohjasakan, jonka pyrki kitkemään kuin rikkaruohon. En ihmettelisi vaikka hän olisikin kadonnut juuri sinne.”
“Miksi uskotte hänen kadonneen?”
“No olihan hänellä toki vihamiehiä. Oikeustaistelijoilla on aina. Lisäksi uskon, että hänen katoamisensa oli todellinen alku tälle outoudelle, mikä kaupunkiamme piinaa. Miksei hänen löytämisensä voisi siis olla kaiken sen outouden loppu?”
“Aikamme alkaa muuten loppua.”
“Tietenkin.”
“Nähdään ensi viikolla.”
“Näin tehdään, jos ei tulla sokeiksi ennen sitä.”
Psykologi laittaa muistiinpanonsa pöytälaatikkon ja sulkee sen. Hänen ranteessaan on rengas jossa on musteläikkää muistuttava merkki. Se on kaupungin alamaailman johtajan Mustakaavun symboli. Ulkona sade voimistuu.