Anteeksi, väärä todellisuus

Taas yksi Turku. Tällä kertaa se on liekeissä edelleen. Oletan, että tämä on todellisuus, jossa se kuuluisa kaupunkipalo ei koskaan sammunut. Kaupunki palaa kaiketi ikuisesti. Tai ainakin siihen asti, kunnes jäljellä ei ole kuin raunioita. Liekkien seassa kävelee hiilenmustia hahmoja, jotka yrittävät epätoivoisesti viskoa vettä liekkeihin puuämpäreillä. Kävelen erään tällaisen henkilön luokse. Hänellä on jostakin syystä päässään sarvet.
”Anteeksi?” sanon.
”Niin”, olento vastaa hermostuneesti.
”Onko tämä todellisuus numero 665?”
”Ei”, olento huohottaa pyyhkien hikeä otsaltaan. ”Tämä on todellisuus 666. Se todellisuus, missä Helvetti on noussut maan päälle.”
”Ahaa”, aprikoin. ”Olen siis väärässä todellisuudessa.”
”Ei sitä todellisuus 665:sta ole ollut enää pitkään aikaan.”
”Tarkoitatteko…?”
”Kyllä”, olento huokaisee. ”Siitä on jäljellä pelkät rauniot.”
”Aivan”, totean. ”Täytynee siis poistaa kyseinen todellisuus rekisteristämme.”
”Niin on varmaan parasta”, olento murahtaa. ”Onko todellisuuksien välinen matkailu vieläkään sallittua muille kuin Todellisuusvalvojille?”
”Ei valitettavasti. Lakialoite siitä on kyllä työn alla. Saattaa mennä ensi vuoden puolelle.”
”No ei sitten mitään. Siihen mennessä täällä onkin jo aika kuumat paikat…”
Hyvästelemme toisemme. Kävelen takaisin Todellisuusbussiin. Kuski katselee ympärilleen päätään pyöritellen. Ohitan hänet ja menen istumaan penkilleni. Katson vielä kerran palavaa Turkua ennen kuin bussi ajaa valoportaalin läpi. Ihan kiva paikka tämä oli käväistä mutta en todellakaan tahtoisi asua täällä.