Tyhjiä lupauksia

Maria käänteli päätään innottomana katsellessaan miten punaiset, vihreät ja kultaiset raketit koristelivat mustan taivaan hänen yläpuolellaan. Hän puristi kädessään paksusta muovista tehtyä kuoharilasia, jonka sisään kaadettu kuplajuoma oli alkanut muuttua hileiseksi kovan pakkasen takia. Ja vaikka Maria oli pukeutunut kahteen pitkähihaiseen paitaan sekä nilkkoihin asti ulottuvaan, kovasti makuupussia muistuttavaan untuvatakkiin, häntä palelsi.

”Mun perse on ihan jäässä”, sanoi Moona, Marian paras ja suoraan sanottuna ainoa todellinen ystävä.

Maria hymyili itsekseen – sekä Moonan sanojen vuoksi että muistellessaan kaikkia edellisiä uusia vuosia, jotka he olivat viettäneet yhdessä. Yleensä humalassa.

”Haluatko sä mennä juomaan kaakaot jonnekin?” Maria kysyi Moonan juodessa lasinsa tyhjäksi.

”Ihan sama, mutta sisälle mun on ainakin päästävä. Minttukaakao ainakin kuulostaisi paremmalta kuin hyvältä just nyt.”

”Mitenkäs muuten se sun tipaton tammikuu? Nyt kun vuosi vaihtui, niin sunhan ei pitäisi juoda.”

Moona nauroi kuin kyseessä olisi ollut vitsi, vaikka Maria oli ollut tosissaan ottaessaan asian puheeksi. ”Ei tätä iltaa lasketa! Nyt on käytännössä vielä joulukuun viimeinen päivä. Ei sitä tipatonta kukaan nyt hitto soikoon uuden vuoden aattona aloita! Oletko sä ihan sekaisin?”

Maria naurahti epävarmasti, ja muisteli miten oli viime vuonna joutunut taluttamaan ystävänsä ensin taksiin ja sitten kotiinsa, kun tämä oli ollut sammumispisteessä juhlittuaan vuoden vaihdetta hieman liian railakkaasti. Oikeastaan Moonalla oli tapana juhlistaa joka ikistä juhlapyhää ja yleensä ihan vain viikonloppujakin melko intensiivisesti.

”Entä jos mentäisiin vain sun luokse? Voisimme vaikka katsoa jotain leffaa ja tilata Woltista ruokaa ja nukahtaa siskonpetiin”, Maria ehdotti, vaikka tiesikin ettei Moona ikinä suostuisi asiaan.

”Höpö höpö! Sähän käyttäydyt kuin tässä oltaisiin jotain keski-ikäisiä. Mä haluan mennä baariin katselemaan söpöjä daameja ja juomaan muutaman drinkin.”

”Oletko sä kuitenkin edelleen pitämässä sen tipattoman?”

”Joo joo. Tai siis luultavasti. Mulla on kyllä sen yhden työkaverin synttärijuhlat parin viikon päästä, mutta ei kai sitä nyt lasketa. Mä elän kuitenkin ihan normaalia elämää ja käyn töissä ynnä muuta. Mitä väliä sillä loppujen lopuksi on, että juonko mä tammikuussa vai en? Enhän mä nyt mikään alkoholisti kuitenkaan ole. Vai mitä?”

Maria katseli miten hänen ystävänsä tarttui kysymättä hänen kädessään olevaan kuoharilasiin, ja kiskaisi sitten sen sisällön naamaansa yhdellä hörpyllä. ”Hyi kun se oli kylmää”, Moona sanoi irvistäen. ”No mutta, mihinkäs me nyt mennään? Aussiessa on ainakin tosi hyvät kaakaot, ja mulla on oma taskumatti mukana, niin meidän ei tarvitse maksaa viinasta.”

Maria ei kuitenkaan nauranut Moonan mukana. Hän vain tuijotti alakuloisena taivaalla näkyviä savupilviä, jotka leijuivat ilman halki kuin ilotulitteista syntyviä väripilkkuja ei olisi koskaan ollutkaan. ”Minä taidan mieluummin vain mennä kotiin”, hän sanoi huokaisten.