merjavee
Kosketus
Kosketus viipyy Annan iholla. Käden kosketus, joka saa perhosen siivet havisemaan vatsassa ja nostaa polttavan punan poskille. Heinäpellolla on kuuma. Auringon paahde sirisee päässä. Anna menee metsän reunaan, nostaa purosta […]
Suuri vihreä rupikonna istu joen penkereellä, kuin maailman kaunein sammakko. Syksyinen ilta kävi pimeämmäksi ja pimeämmäksi. Sammakoksi identifioitunut rupikonnamme katseli viilentyvässä ihanassa illassa ihmisiä, jotka kulkivat kohti kirjastoa.” Onpa noilla rumilla pitkillä muurahaisolennoilla mahdoton hoppu”. Tuumasi konna, ”näyttävät vielä palelevankin. Ilta on kaunein ja kuu nousee valaisemaan veden pintaa” Konnan lempiruokana ovat hänen mielestään pullukat veden pinnalla hyppelehtivät vesimittarit. No ihmistähän ne ovat laihoja, eivätkä edes kovinkaan herkullisia.
Ilta pimentyi, viileni entisestään ja eräs isä ihmisistä huolestui jälkikasvunsa tarkenemisesta, onneksi reppuun oli pakattu myös villasukat, kaiken varalle tietenkin. Pojankoltiainen ei oikein lisälämmittimistä piitannut vaan survoi suurimmitta suruitta sukat omaan reppunsa sivutaskuun. Kävi kuitenkin, niin että toinen kirjavista villalämppäreistä putosi pois kyydistä ja jäi maahan kaiken kansan ja rupikonnamme ihmeteltäväksi.
Ei palele ihmisen jalat vielä nuorina, ei palele konnamme kaunoinen, vaan vaiva se on aikuisten ihmisten ja vanhemman väen ainainen.

Olen pöytälaatikko kirjoittaja, joka päätti asettaa itselleen haasteen 365 minuuttinovellia joka päivä vuoden ajan julkaistuna täällä.
SUODATA