Kun rosoinen rannikkoviiva katoaa usvaan, minä ja laiva livumme todellisuuden ulkopuolelle. Lokkien huudot etääntyvät, aallokon jyske runkoa vasten vaimenee, ketjujen ja köysien hankaava kitinä hiljenee; tyven. Helmiäisenharmaan huovan kietoessa meidät sisäänsä kuulen vain oman sydämeni vaimean sykkeen syvällä korvissani. Se lyö samaa tahtia laivan oman, harvan pulssin kanssa, joka värähtelee sormenpäissäni, kun kiedon kämmeneni rautaisen reunakaiteen ympärille. Saappaat ankkuroituneena kuluneeseen puukanteen hengitän sisään sumun säikeitä. Sisään…ulos…sisään…ulos…sisään…ulos.
Usva juoksee ylös saappaanvarsia, kulkee avoimen takin liepeitä ylös ja hulmahtaa sisään suusta, jysähtää jo yhdellä sisäänhengityksellä keuhkojen pohjaan asti. Pehmeinä pyörteinä se leviää kehoni ytimiin valtimoveren imussa, vie mennessään paineen, joka on pitkään puristanut sydänalaa ja levitellyt mustia etäpesäkkeitään vatsaan, kyynärvarsiin, syvälle aivojen poimuihin. Jokaisen sisäänhengityksen myötä sumu virtaa pidemmälle ja syvemmälle, työntyy synapseihin ja hermopäätteisiin. Jokaisen uloshengityksen myötä solmu sisälläni löystyy; paine purkautuu mustina kiemuroina, jotka kieppuvat villisti ympäriinsä ennen kuin häviävät hiljalleen, sulautuvat harmaaseen.
Laivan sumutorvi jyrähtää korviini, terävä uloshenkäys repii minut kauemmas reunakaiteesta. Aalto jysähtää vasten keulaa, minä jysähdän kannelle, ilma jysähtää iskusta ulos keuhkoistani. Usvan riekaleet väkivalloin vetäytyessään kääntävät kaiken ympäri, ruotivat vanhan lihan ja veren palasiksi, kuorivat kaiken sisälläni vereslihalle. Torven jytistessä selkäytimessä yritän haukkoa henkeä vatsallani märällä kannella. Ilma ja suolaveden pärskeet viiltävät henkitorvea. Syke jyskyttää ohimoillani, yskin merta ulos itsestäni. Keuhkoja repii, kun yritän hengittää syvään, silmät kiinni puristuneina. Sisään…ulos… sumutorven huuto katkeaa.
Valo läikähtää silmäluomien läpi. Pehmeä, lämmin hehku, sitä vasten näen luomissa risteilevät verisuonet, hiuksenhienot punaiset verkostot. Silmät avatessani kansi kasvojeni edessä on huuhtoutunut kullankarvaiseksi, meripihkaiseksi peiliksi. Tuulenvire työntää viimeisiä usvan hahtuvia hellävaroen yli partaan, kun vedän itseni jaloilleni kaidetta puristaen. Horisontin yllä pilvet liekehtivät, niiden alareunat roihuavat ruusunpunaisen ja oranssin kirjona vasten hämyävää taivasta.
Edessä on saari, sen rannalla valkoinen majakka. Aurinko kultaa rantakalliot.
SUODATA
