Kirjoitin viime yönä (ja se oli ihanaa!)

– No, mitäs?
– Sain, viime yönä, kirjoitettua.
– Katsos poikaa. Kotonako?
– Kotona.
– Yksityiskohdat.
– Aloitin rauhallisesti. Pitkin ja hitain lausein. Etsin kynästä sopivaa otetta. Hain tuntumaa.
– Sitten?
– Kun sain rytmistä kiinni, aloin vähä vähältä kiihdyttää tahtia. Lyhensin lausetta, nakutin tavuja ja välimerkkejä, vaihdoin kappaletta lennossa.
– Ooh.
– Kirjoittaminen alkoi tuntua jo tosi hyvälle, ja sitten – arvaapa mitä tein?
– Kerro, pian!
– Vaihdoin vasempaan käteen! Se sai kirjoittamisen tuntumaan entistäkin nautinnollisemmalta, tuoreelta, melkein kuin jonkun toisen tekstiltä.
– Nerokasta!
– Lähestyessäni finaalia saavutin tajunnanvirtatason. Nyt teksti virtasi itsestään, lauseet sulautuivat toisiinsa.
– Uuh… Olisinpa ollut siellä.
– Viimeiset kappaleet purkautuivat paperille yhtenä hurmiollisena vuoksena.
– Huh, tiedän miltä se tuntuu. Tulee mieleen se yksi yö, jolloin kirjoitin viisi novellia.
– Sinulla on sitä todellista kynämiehen staminaa. No, olin kirjoittanut viimeiset rivit niin luovuuden kiihkoissani, että viimeisen pisteen jälkeen melkeinpä huohotin.
– Minuakin jo alkaa haluttaa kirjoittaa…
– Tänäänpä minulla onkin sitten suurenmoinen olo.
– Eikä ihme.
– Seuraavalla kerralla…
– Mitä ”seuraavalla kerralla”?
– …ajattelin ehkä kirjoittaa yhdessä toisen kirjailijan kanssa.
– Ahaa! Sehän on hyvä ajatus.
– Tiedätkö, onko Annamaija vapaa?
– Sikäli kuin viimeksi kuulin.
– Onko sinulla hänen numeroaan?
– Tässäpä tämä.
– Kiitos. No, täytyypä tästä.
– Jep, seuraavaan kertaan. Kerro sitten, miten tarina Anskun kanssa meni.
– Ilman muuta. Morjes!