Hämähäkkimies vs Skorpioni

Kirjoittaja antonolavi
Lukuaika 2 min
22.08.2025

Olin koko aamun pitkälle helteiseen iltapäivään asti hermostuneessa, epätasapainoisessa tilassa. Heräsin tänään säpsähtäen inhottavasta painajaisesta, missä kämmeneeni oli ilmestynyt kuin auringon polttamana suuri vesikello. Se oli ärtynyt ja kutiava ja tykytti koko ajan kuin puhkeamaisillaan. Sitten se puhkesikin päästäen kämmenkuoppaani muutaman pisaran kirkasta lientä – ja joukoittain pikkuruisia, hiilenmustia skorpioneja. Tunsin inhotuksen suussani asti, eikä tuo näky jättänyt minua rauhaan tuntikausiin. Vihdoin tajusin, että skorpionit olivat niin piskuisia, etteivät niiden tuskin paljaalla silmällä nähtävät piikit olisi edes naarmuttaneet ihoani.

Skorpioni on yksi oudoimmista Hämähäkkimiehen vihollisista. Mielenterveysongelmainen, harhainen friikki, kuten kaikki kaltaisensa pahikset ovat. Milloin Hämähäkkimiehestä tuli ”Spider-Man”? Silloinko, kun suuryhtiöt omaksuivat brändiajattelun koko kammottavassa laajuudessaan? Spider-Manin on oltava Spider-Man kaikissa maissa! he julistavat. Lepakkomies muuttui Batmaniksi jollain kujalla keskellä yötä meidän nukkuessamme. Mutta jostain syystä Suomessa Superman on Teräsmies eikä Supermies, vaikka Supermanin supervoima ei liity millään tavalla teräkseen enkä minä tajua mistään mitään ja pitäisi saada nukuttua. En ole supermies, lienenkö mies ensinkään. Skorpionit vaivaavat yhä mieltäni paahteisen auringon alla risaisissa lenkkareissani asvalttia kuluttaessani. Olen kuluttaja.

Minuakin kulutetaan. Mitä ovat nämä loputtomat, liian isot valomainokset ja videotaulut, jotka kaupungin keskustassa ovat syrjäyttäneet puut ja kukkaistutukset? Yhteisiä tilojamme pilaavat mainokset, jotka myyvät luksusta, mihin minulla ei ole varaa. En saa ostettua edes uusia tossuja. Miksi kaikki ottavat kirkkaat, värikkäät ja epätodelliset mainokset ympärillämme itsestäänselvyyksinä, vaikka ne mitä ilmeisimmin on suunniteltu ärsyttämään ja kuluttamaan aistejamme? Eivätkä edes ne riitä, vaan lisäksi meillä on näitä…näitä ”laitteita” joka taskussa, jotka tarjoavat lisää sitä samaa, mitä kaupungin kadut julkisivuineen ovat jo pullollaan.

Unohdin puhelimeni kotiin, ja nyt oloni on outo, alaston. Miksi? En ole vuosiin käyttänyt puhelintani puhumiseen, enkä aio puhua täällä kenenkään kanssa kasvoista kasvoihin. En ole kenenkään ”facebookkaveri”, en kuulu kenenkään somekuplaan – miksi edes tämä yksi kupla ei voisi puhjeta, kun senjasen kuplan puhkeamisesta uutisoidaan lehtien taloussivuilla joka vuosi? Somekupla voisi puhjeta, kaikki somekuplat voisivat siten, että kaikki niihin kertynyt liemi valuisi joka paikkaan yhdeksi sotkuksi. Ja sitten skorpionit tulisivat. Ja Hämähäkkimies, ehkä.

Syövätkö hämähäkit skorpioneja?

antonolavi

Tykkään kirjoittaa asioista joista en mitään tiedä. Ystäväni Daniil Harms lainasi kuvaansa.

Kirjoittajan muita novelleja

Tosi roisia

Pelkää toiveitasi

SUODATA SUODATA