Elämän kadut

Nuoruuteni voimain tunnossa, kirkkaan auringon alla ja tuuli tuuheissa hiuksissani, kävin astumaan halki kaupungin.

Opintieltä käännyin jo pian Huolettomuudenkadulle. Harpoin eteenpäin jäntevin askelin, lihakset voimaa pursuten. Saavutin Lemmenpuistokujan, jossa monesti pysähdyin sen uhkeita ruusuja tuoksuttelemaan. Onni sydämessäni ylitin Uutteruuden aukion, joka johti pitkälle Työläisentielle. Poikkesin siltä Vekarakujalle askelen käydessä hivenen raskaammaksi. Taivaan peittyessä pilviin, eksyin Avioerobulevardille. Kompastelin jalkoihini Sydänsurunojalla, etsien tietä Valtakadulle – mutta sinne en löytänyt milloinkaan.

Satoi hartioilleni, kun taivalsin pitkin Työttömyyden esplanadia. Se oli Työläisentietä lyhyempi, mutta savinen, kuoppainen ja huonosti hoidettu. Huomasin jo puuskuttavani. Ylitin Kypsyydenjoen pitkin Pälvikaljusiltaa, ja saavuin kaupungin toiselle laidalle.

Kulkuni vaikeutui Reumakujalla, mutta jatkoin matkaa. Kaupan näyteikkunasta peilaten kampasin harmaantuneet hapseni, ja tiesin olevani pian perillä. Oikaisin Kävelykeppikujan poikki Rollaattorikadulle, ja näin jo matkani pään.

Käännyin Kiikkustuolinperälle. Sieltä löytyi miellyttävä, kulunut penkki, jolla viimein levähdin pitkän matkan taittaneena. Seesteisin mielin loin katseeni hautausmaan taakse laskevaan aurinkoon.