Tilintarkastus

Kirjanpitäjä Mauno Ketolan mieli oli yhtä harmaa, kuin syksyinen sade, joka piiskasi parhaillaan toimiston ikkunaa. Debitit ja kreditit pyörivät tietokoneen näytöllä ja hän mietti epätoivoisesti, voisiko pelastaa tilanteen jotenkin. Ketola tutki vakavana edessään olevia myyntilaskuja. Pitkän harkinnan jälkeen hän lopulta lisäsi numeroita muutamaan laskuun ja vaihtoi kaksi tilinumeroa toiseksi.
Mauno raahusti bussipysäkiltä kotiin ja mietti, miten tilanne oli päässyt luisumaan tällaiseksi. Kaikki oli alkanut viitisen vuotta sitten, kun kahvihuoneessa työkaverit olivat alkaneet usuttaa häntä Tinderiin.

– Nyt hankitaan Maunolle nainen, oli Pauli huutanut kovaan ääneen ja heiluttanut puhelintaan Maunon edessä.
– On se nyt Maunonkin aika saada oikeaa naista, säesti Leo vieressä.

Mauno oli hymyillyt väkinäisesti ja ollut olevinaan mukana leikissä, vaikka ei se hänestä miltään vitsiltä tuntunut.

Kotona hän oli kuitenkin uteliaana ladannut Tinderin ja alkanut selailemaan siellä olevia kuvia. Itsestään hän latasi sovellukseen kuvan, missä ei vielä näkynyt harmaata ohimoilla ja kilojakin oli reilusti vähemmän kuin nyt. Titteliksi hän kirjoitti toimitusjohtaja. Ihmeekseen hän sai muutamia seuraajia, mutta eniten häntä oli alkanut kiinnostaa vaalea, runsaspovinen Sirkku.

Aloitteen tapaamisesta teki Sirkku ja hyvä niin. Mauno ei olisi itse rohjennut koskaan pyytää Sirkkua ulos. He tapailivat muutamia kertoja hienoissa ravintoloissa, kävivät teatterissa ja oopperassa. Pian tehtiin yhteisiä lomamatkoja, jotka suuntautuivat Thaimaahan tai joskus eksoottisempiinkin kohteiseen, kuten Mauritiukselle tai Dominikaaniseen tasavaltaan. Aika oli parasta Maunon elämässä ja hän maksoi mielellään laskut. Saihan hän nyt monella tapaa viimeinkin korvauksen menetetyistä yksinäisistä vuosista. Kun Sirkku ehdotti, että olisi aika virallistaa suhde, ei Mauno empinyt hetkeäkään. Hääjuhlat olivat prameat. Vieraita oli paljon eikä samppanjassa säästelty.
Kotipihalla Mauno katsoi apeana viimeistä ostostaan, Hyundain uusinta sähköautoa, jota ei tällaisena metallinhohtovärinä edes saanut Suomesta. Siihen olivat huvenneet hänen viimeiset säästönsä ja loput vanhemmilta saadusta perinnöstä. Eikä hänellä itsellään edes ollut ajokorttia, vaan hän oli kaikki nämä vuodet kulkenut töihin bussilla. Mutta Sirkku oli ehdottomasti tarvinnut auton, olihan hänellä oltava kauppakassi. Niin hän oli vakuuttanut ja Mauno oli myöntynyt. Nyt auto seisoi tallin oven edessä sateesta märkänä. Sirkku ei jaksanut edes ajaa sitä sisään talliin.

Mauno oli joskus kysynyt, missä Sirkku oli ollut aikaisemmin töissä tai miksi hän ei nyt hakenut töitä. Vastaukseksi Mauno sai vain epämääräistä mutinaa jostain sihteerin töistä ja selkävaivoista, joiden takia työt oli pitänyt lopettaa. Lisäksi Sirkku pusersi muutaman kyyneleen silmänurkastaan ja kertoi, kuinka paljon hänellä oli kodinhoitohommia Maunon ollessa töissä. Jonkun nämäkin piti tehdä. Mielessään Mauno mietti lukuisia laskuja, joita oli maksanut siivousfirmalle ja kauluspaitoja, jotka hän itse silitti. Eikä hän muistanut, milloin oli viimeksi syönyt oikeaa kotiruokaa.

– Kultaseni, joko tulit? kujersi Sirkku viinilasi kädessään valkean nahkasohvan uumenista, kun kuuli oven kolahtavan.
– Tulin, Mauno urahti vastaukseksi ja vilkaisi keittiöön, missä tiskipöytää peitti likaisten astioiden ja einespakkausten kerros useammalta päivältä.
– Kultaseni, minulla on huomenna lounastreffit Sarin kanssa ja sitä ennen pitää käydä kampaajalla ja kynsihuollossa. Sirkku ripustautui Maunon kaulaan ja antoi mojovan suukon poskelle.

Mauno tiesi, mitä tämä tarkoitti ja kaivoi lompakostaan kaksi sadan euron seteliä.
– Mutta kultaseni, eihän tämä riitä, Sirkku huokaisi.
– Huomenna on tilipäivä, annan sitten lisää, Mauno lupasi, vaikka tiesi, ettei huomenna rahaa olisi yhtään enempää. Tili menisi kokonaan auton lyhennykseen, eikä edes riittäisi siihen.

Illalla vuoteessa Maunolla ei ottanut eteen, vaikka Sirkku teki parhaansa. Lopulta tämä käänsi selkänsä tuhahtaen jotain kyvyttömistä vanhoista miehistä. Mauno ei jaksanut kiinnittää tähän huomiota. Hän tuijotti kattoon ja ajatteli tilintarkastajia, jotka tulisivat ylihuomenna.