Pieni hintelä varjo hoipertelee taivaansinisillä kristalliseinillä. Sen liikkeet muistuttavat liian pieneen akvaarioon teljetyn kultakalan liikkeitä hermostuneisuudessaan. Huoneessa on vain yksi pieni ikkunaruutu, ja siitä kajastava hämärä sulkee nurkat sisäänsä kuin isoäidin syli. Kuhmuraisella lattialla on suuri puinen laatikko täynnä pehmoleluja, niiden karvaiset raajat kurkottelevat ulos laatikosta. Aamuyöusvan kuiske kuitenkin käskee ne lempeästi takaisin paikoilleen. Varjon päämäärätön väreily katkeaa hetkeksi, kun palavasta alakerrasta kuuluu sinertävää kolinaa. Kuin joku suuri ja kova paiskautuisi erektion voimalla lattiaan. Ääntä jahtaa toinen vastaava, kolmas ja koko infernon päättää kajahteleva karjaisu. Varjo kyyristyy kyyneleidensä suojaksi matalaksi kasaksi, ja sen hengitys muuntautuu hyvin äänekkääksi ja rauhattomaksi. Kuin sen keuhkoissa olisi itkevä moottorisaha. Seinät pullistuvat varjon hyperventilaation tahtiin, ja sen siluetti sulautuu täriseväksi massaksi siniseen. Alakerta hiljenee kuin lopetettu koira, hiljenee, kunnes sieltä kuuluu ivallinen kutsuhuuto. Riidanhakuinen ääni kimpoaa rappusia pitkin kohti yläkertaa. Yläkerrassa varjo ottaa laatikosta pienen punaisen lohikäärmepehmolelun syliinsä ja asettuu ikkunan eteen. Varjo kutsuu aurinkoa ilmiantamaan itsensä, ja aurinko ei petä tälläkään kertaa. Se liu’uttaa säteitään kohti yläkerran ikkunaa, ja varjo katoaa äänettömästi paikalta pehmolelu mukanaan. Ovi tärähtää auki kuin vihaisen hirviön suu, mutta huone on nyt tyhjä, siellä ei ole ketään ketä syyttää tai lyödä. Varjo jätti huoneeseen lapsenmentävän aukon.
Variksenpelätti, Hämähäkki, Sairaalaklovni, Lintu, Lapsi, Lasienkeli, Isä, Äiti, Kummitus, Joutsenraato, Peilin sirpaleisiin soluttautunut yöperhonen, Valaan sydämeen eksynyt silakka.
SUODATA
