Ensimmäisenä päivänä

Ensimmäisenä päivänä oli vain tyhjyys. Paskalla ja purukumilla vuorattu planeetta pyöri kysymystensä kehdossa, kun vedet olivat kaikki tyyniä ja tähdet, niitä ei voi edes kuvailla. Usvan alta asteli jono kirjaimia. Ne muodostivat sanan ”runous”, ja loivat sitten keksijän keksimään kirjoituskoneen, ja lapsen sillä kirjoittamaan. Jumalan onneksi tyhjiössä oli tilavaa. Lotuksen sisältä kuhisi hämähäkkien saattueita, ja linnut visersivät taivaan uneen. Loppumaton lumisade peitti kaikki tunteet alleen, katsoessaan kun nahka alkoi hiljalleen kovettumaan ja luut luutuivat läpinäkyviksi. Kuitenkin aivokuoren sisällä oli paljon tyhjää, onttoa tilaa. Kun sulki silmänsä, saattoi kuulla alitajunnan kuiskeita ikuisuuden valtamerestä, mutta muutoin kaikki olevaisuus oli kutistunut miltei finnin kokoiseksi. Kaikki ilma oli jo hengitetty kahteen kertaan. Kenties se oli totta, että oikeasti myös Aatami ja Eeva tarvitsivat toisiaan paratiisissa, edes sanomaan että: ”hyvää huomenta, kuinka nukuit?”. Nyt kuitenkin käärmeetkin olivat jo muuttaneet kaupunkiin, ja koko tärisevä tyhjiö jäi odottamaan kohtalon jatko-osaa.